Traumat kuvina

Tein taas traumani kuviksi tekoälyä käyttäen. 

Vasta pienenä vauvana ja taaperona olen oppinut pelkäämään vanhempiani. He hymyilevät lempeästi mutta jokin tuossa hymyssä mietityttää... Olen täysin heidän armoilla ja järjiltäni vasta tämän ikäisenä. 

Olen noin kuuden vanha. Pelokasta taaperoa ei ole enää. Olen hyvin voimakastahtoinen tyttö. Vastustan jopa ukkia vaikka hän on väkivahva mies. 

Olen kuudentoista, söpösti seksikäs. Minut raiskaa joukko miehiä. He ovat piirissä ympärilläni ja käskyttävät, virnuilevat kun pelkään ja anelen armoa. 

Pikkuveljestä tuli väkivaltainen. Me emme olleet lopulta kohtalotoverit enää. Kasvoimme erilleen. En kyllä tiedä veljestäni, kuka hän oikeastaan on, koska muistan hänestä myös lempeän ja romanttisen puolen. 

Äiti ja minä. Niin herkkää, hellää ja romanttista. Äiti todella suree ettemme voi olla vain kaksi eri ikäistä naista. Tai näin jostain syystä oletan, en tiedä. Siinä on jotain niin kaunista. Surullista, syntistä ja väärää, mutta kaunista.