Syvä häpeä

Mietin sitä että olen välillä aika nolo tyyppi. Yritänkin nyt hyväksyä nolouteni, siis että en vaivu enää syvään häpeään jos teen jotakin noloa, ja alan jo oppia tämän. Välillä en tiedosta itse kun teen jotain noloa. Oikeastaan aika vapauttavaa vaihteeksi hyväksyä nolous ja häpeä.

Olin alaluokilla todella nolo tyyppi mutta ihan kiitollinen siitä. Sen kautta otan itseni paremmin huumorilla. 

Eilen illasta oli aika ikävä takauma vaihteeksi. Lähinnä ne ovat noloja, takaumani. En ole pääni sisällä yhtään siellä missä fyysisesti olen. Eli sukulaiset hässii mutta olenkin tavallisessa sosiaalisessa tilanteessa. Hyvin kiusallista minulle edelleen. 

Eilen illasta myös oivalsin että en ole enää koulukiusattu tyttö. Makasin vuoteessani ihan hiljaa ajatusta mutustellen. Näissä kestää aikansa tajuta kunnolla. Minusta pidetään? Voisin olla itsevarma taas. 

Täytyy opetella itsevarmuutta. 

(Kuvat tekoälyllä.) 

En koskaan uskaltanut olla niin sosiaalinen kuin olisin, jos olen vihattu. Vieläkin menen ujon rooliin. Ehkä jotenkin kutistan itseni että en vie liikaa huomiota? 

Ehkä tässä on vielä tulevaisuuteni. Minulla ei koskaan oikein ole ollut kaveriporukkaa. Ehkä vielä löydän sellaisen. Tai uuden bestiksen. Ja tunnen kuuluvan joukkoon.