Onneksi olin ruma

Hyvä että menetin ulkonäköni. En ole niin kiinni fyysisyydessä. Tajusin yhtäkkiä että olen nykyään ihan kaunis. Ja samalla tajusin että onneksi en aina ole ollut. Olen henkisesti kasvanut kun unohdin ulkoisen puolen kokonaan. 

Tältä näytin yhdeksännellä luokalla. 

Tältä lukioikäisenä.

Olen lapsesta asti kokenut olevani hyvin ruma. Sen jälkeen mitä minulle tehtiin, en enää tahtonut, tai uskaltanut, olla kaunis. Toisaalta surin sitä syvästi. 

Olen välillä kiinni ulkoisessa ja välillä vapautunut. Pyrin siihen että olen yhtälailla kaunis mielestäni kuin vapautunut kehon ja ulkoisen rajoittuneisuudesta. Varmaankin kun ikää tulee lisää, en samoin välitä, ja olen vapautunut henkisesti.