My day -postaus

Tänään heräilin aivan ihanissa fiiliksissä. Että ihana aloittaa uutta päivää. Ajatella, että vielä viikko tai pari sitten olin paniikin ja ahdistuksen kourissa. Tilanne muuttuu melkoisen nopeaan tahtiin!

Tänään heräilin aikaisin aamusta aamiaiselle ja kahville. Sitten olen päivitellyt ja selaillut somea. Minulla tosiaan on nyt siellä oma sivu nimellä Marie Belle Angelica, jonne päivitän enemmän arkisia juttuja ja lyhyempiä päivityksiä kuin tänne blogiin, jossa kirjoitan pitempiä postauksia ajatuksella.

Aamiaiseni tänään, puuroa ja kahvia.

Äsken oli päiväkahvit ja herkullista tiikerikakkua sen kanssa. On tämä luksusta olla osastohoidossa! Oikeasti, ihan minkälainen vain elämä voi tuntua luksukselta, kun vaan oppii nauttimaan asioista oikealla tavalla, voi vaatimatonkin elämä olla täyttä luksusta. Näin ainakin minulla.

Nyt istun tässä kirjoittamassa teille, lukijani, ja hörpin vielä tuota päiväkahvilta jäänyttä kahvia.

Sitten me pelattiin täällä Skip-Boa. Voitin! No, ainakin kerran... Ja muutkin voittivat kerran...

Olen voinut nyt paremmin ihan vain sen somesivun kautta. Jotenkin se piristi mieltä että sain sen luotua, vaikka minulla ei ole toistaiseksi kuin kolmekymmentäyksi seuraajaa siellä. Facebook ryhmässäni jonka aikanaan tein ja joka poistettiin, oli kahdeksansataa jäsentä. Melkoisesti, siis. En tiedä, mitä suurin osa siellä seuraajista halusi ryhmältä, oliko siellä kiusaajia (joita minulla on ollutpaljon) vai muita traumaattisia tai sitten vain uteliaita ihmisiä joita kiehtoo tällainen tarina kuin minun on.

Tälle päivälle ei ole suunnitelmia. En koskaan suunnittele. Paitsi tunnin päästä jutustelen vähän sairaanhoitajan kanssa.

Se on pieni ihme, ja hämmennyn siitä edelleen, miten voin nykyään ihan avoimesti puhua insestistä ihmisille ja he eivät suutu, järkyty tai etoonnu. Tilanne ei ole ollut sama silloin joskus lapsena ja teininä kun muistaakseni - huom. muistaakseni - asiasta olen puhunut. Sellainen käsitys jotenkin jostain jäänyt, että olen tullut täysin tyrmätyksi, sanottu että kuvittelen, käsketty lopettamaan ne puheet, inhotuttu, varsinkin suututtu... Ja niin edelleen. Ja nyt puhun aiheesta kuin mistä tahansa arkisesta aiheesta!

Olen voimaantumaan päin. Tunnen, että elinvoima virtaa kehossani. Olen vähemmän näkymätön. Olen vähemmän heiveröinen. Voima virtaa kehossani!

On niin ihana vaihe nyt taas elämässä. Jotenkin minä järjestelen asiat mielessäni parhain päin ja voitan. Järjestelen pelot, ahdistuksen ja kaiken negatiivisen elämässäni uuteen uskoon.

Tässä päivä, pari, sitten pääsin yli itseäni eniten vaivaavasta ongelmasta - panetusahdistuksista. En ehkä sataprosenttisesti yli mutta kuitenkin hyvin paljon lievitti sekin ongelma. Tajusin, siis sisäistin, että minun kiihottuneisuuteni (välillä traumatakaumat ovat vain epämääräistä ahdistusta ja seksuaalista kiihottuneisuutta) ei vaikuta muihin, tartu muihin, eikä kukaan ala panemaan täällä jos olen seksuaalisesti latautunut itse. Nämä ympärilläolijat eivät ole sukulaisiani jotka kohta yhtyy, ei. Sisäistin tämän vaikka toki tiesin sen aina niin aivot eivät ihan kunnolla tajunneet. Nyt tajuan sen. Helpotus, suunnaton helpotus.

Joten nyt olen senkin myötä voimaantuneempi. Ymmärrän että saan olla vahva. Ehkä jostain tuntemattomasta syystä olen pelännyt olla vahva ja voimakas, eläydyin heikon rooliin? Mutta se on ollut vain rooli, ei todellinen minä!

On niin ihanaa palautua omaksi itsekseen.

Damn, I look hot! Ihanaa löytää oma naiseus, kauneus, kurrrrh. Se on minulle tärkeää!