Olin romantikko

Olin hyvin ujo, suorastaan pelokas tyttö, sosiaalisissa tilanteissa. Ryhmässä jännitti ja suretti. Olin langanlaiha, sääret mustelmilla, huulet rohtuneet ja limaa kurkussa, enkä tiennyt syytä. Alakoulun pihassa oli rekkitangot joilla tein temppuja. Välitunnin jälkeen luokkaan taas jännittämään muita oppilaita. Oppitunneilla en pystynyt yleensä keskittymään opetukseen vaan luin läksyni kotona. Piirsin myös paljon, monta tuntia päivässä, ja pidin myöhemmin myös kotisivuja. Lisäilin sinne piirustuksia. Nimi taisi olla Animalin kotisivut. Animal oli nimimerkkini. Koiraeläinpiireissä kotisivuni olivat käsittääkseni aika suositut jopa vaikka olin vasta teini. Muistan niiltä ajoilta Isis Indexin parhaiten. Olin koiraeläinpiirtäjäporukkaa ja turri.

En muista miten turrit löysin. Mutta neljätoistavuotiaana suunnittelin fursonaani ja piirsin päiväkirjaan kuvia fursuitista. En koskaan alkanut itse tekemään sellaista tai tilaamaan, taisin ajatella, että ehkä sitten myöhemmin aikuisena.

Ne olivat hauskuuden täyteisiä vuosia, kunnes masennuin neljäntoistavanhana.

Rippikoulussa haaveilin eräästä pojasta. Koko ripari meni haaveillessa. Minulla oli taipumus pysytellä etäällä ihastukseni kohteista. Koin olevani liian ruma, ettei minua kukaan haluaisi. Muistan vain, miten laskin sekunteja kun meidän katseemme kohtasivat, kunnes taas haikaillen käänsin pääni toisaalle ja hymyilin hämillään. Olin epätoivoinen romantikko.

Piirsin kuvia tästä pojasta, olin aivan ajatuksissani, haavemaailmassa ja katoin meille molemmille lautaset ja kahvikupit, kunnes havahduin siihen että olin yksin.

Surin sitä että en koskaan saa ketään. Tämä asia muuttui vasta parikymppisenä kun tapasin tulevan exäni. Hän näytti pahalta pojalta, mustassa nahkatakissaan, raamikkaana, maihareissa ja musta pipo päässä. Olin vähän yllättynyt että ihastuin häneen. Hän ei ollut normaalia tyyppiäni. Mutta sen jälkeen olen oppinut pitämään raavaista miehistä.

Meidän suhteemme ei koskaan toiminut kunnolla ja olen helpottunut nyt kun meitä ei enää ole. Saimme toinen toisemme lopulta vain voimaan pahemmin.

Minulla on siis nyt tasan yksi parisuhde takana. Jos sitä voi parisuhteeksi nimittää. Olin vain hivenen ihastunut, lopulta. Eikä tunne kasvanut vuosien mittaan.

Hän oli kuitenkin ihminen josta saan olla erityisen kiitollinen. Hänen kauttaan aloin rakastaa itseäni, muistamaan, eheytymään, saamaan itsevarmuutta, löytämään itseni, kehittymään henkisesti... ja niin edelleen. Hän oli tärkeä vaikka tuntui että en oikeastaan koskaan rakastanut häntä.

Taidan taas palata siihen mitä olin teinivuosinani. Romantikko.