Novelli terveestä perheestä

Kirjoitin eräänlaisen nopean novellin omasta mahdollisesta tulevaisuudesta äitinä! 

Olen onneni kukkuloilla. Olen nyt lähemmäs nelikymppinen. Olen tulisesti rakastunut mieheeni. Meillä on pieni suloinen tyttö. Saan kerrankin itse olla äitinä, mikä on minulla syvällä geeneissä.

Seurailen lapseni leikkejä liikuttuneena. Koen itsekin turvallisuuden tunnetta kun tiedän että tyttäreni on turvassa, etten osaisi satuttaa häntä. Minulla on turvallinen olo kun en joudu kokemaan sitä minkä koin joka yö elämäni alkupuolella.

Olin tosiaan todella sairaassa perheessä kasvanut. Nykyisin naurahdan menneisyydelleni. Se oli ja meni. En muistele sitä enää. Nyt minulla vasta on oikeasti elämä. Menneisyys oli vain jotain outoa ja sairasta, joku häiriintynyt vaihe. Tämä sen sijaan on oikeaa elämää.

Katselen liikutuksen vallassa kun tyttäreni, terve hyvinvoiva tyttäreni nauraa ja elää lapsuuttaan tyytyväisenä. Olen niin kiitollinen katsoessani kun hän ei joudu kokemaan mitään mitä itse koin.

Minä synnyin yöhön. Hän aamun. Siksi hänen nimensä viittaa aamunkoittoon. Minä kävin läpi oppiläksyni ja voitin taistelun jotta osaan hyödyntää kokemukseni niin että olen sen kautta pikemminkin parempi kuin huonompi äiti. Yleensä tässä eivät ihmiset onnistu niin rankalla menneisyydellä kuin omani oli.

Katselen iloista tytärtäni ja pakahdun ylpeydestä miten lahjakas hän on jo nyt. Kannustan häntä eteenpäin seuraamaan unelmiaan ja toteuttamaan niitä. Sanon hänelle aina "rakastan sinua" vaikka me Suomessa yleensä emme niin paljon kuluta tuota sanaa. Olen aina valmis halaamaan häntä kun hän tarvitsee sitä. Kehun häntä kaikessa mitä hän tekee.

Olen niin kiitollinen että sain tämän kaiken. Saan olla äiti ja kokea normaalit perhesuhteet, lopultakin. 

(Kuva tekoälyllä.)