Kivuliaat oppiläksyt elämässä ovat pakollisia

Voi luoja. Kanavoin taas tekstiä jostain. En tiedä tarkalleen mistä se tulee mutta uudestaan ja uudestaan näin että otin vastaan tehtävän jota muut eivät halunneet. En tiedä, uskonko tuota ollenkaan. 

Kuitenkin, voi luoja. Kanavoin senkin, että jos en olisi ollut niin vihattu aina kuin olen (tai tuntenut olevani jos en oikeasti ollutkaan), kaikki ajattelisivat, että onpa minulla noussut pissa päähän. Olisin tajuttoman ylimielinen eikä minusta oikein pidettäisi.

Se on ollut elämäni ehdottomasti tuskallisin kokemus, olla kaikkien vihaama, mutta se oli yksinkertaisesti pakollista. Asiat olisivat vieläkin huonommin jos näin ei olisi mennyt. Kärsin sen kivun mutta ilman sitä oikeasti olisin vihattu myöhemmin kai ja ehkä myöhemmin elämässäni sitä kautta masentunut kun taas tällä tavoin kärsin ehkä joskus mutta voin loppuelämäni olla tyytyväinen ja ihan hyvä tyyppi.

Mitä tämä opettaa? Joskus vastoinkäymiset ovat välttämättömiä omalle henkiselle kasvulle ja siihen että kaikki lopulta, niiden jälkeen, menee hyvin. Minua kidutettiin kiusaamisella ja nöyryytyksellä ja vuosiksi menetin itseluottamuksen kokonaan. Kiitos siitä että menetin. Se opetti nöyryyttä.

Näin meillä vaan on kivuliaita oppiläksyjä jotka ovat kokonaisuuden kannalta välttämättömiä.