Hyväksyn ettei uskota

Okei, hyväksyn lopulta sen että iso osa (?) ihmisistä ei usko kertomukseeni. Tämä kuulostaa varmaan niin älyttömältä. 

Muistan kerran kun eräs sairaanhoitaja kertoi anonyymisti potilaansa ajatelleen että hänen äitinsä on yrittänyt myrkyttää hänet. Ajattelin että tuo ainakin on harhaa. Vasta myöhemmin tajusin että kyllä tuollaistakin tapahtuu. Eli ihan ymmärrettävää että minuakaan ei uskota kun kerron vastaavia asioita. En itsekään usko kaikkea ja uskoin vasta kun tajusin kokeneeni jotain vastaavaa. 

Tulee myös näitä ajatuksia että en itsekään uskoisi tarinaani jos en olisi ollut tätä kokemassa ja näkemässä. 

Tällaista tapahtuu, se on fakta, mutta fakta taitanee myös olla että harvoin, ainakin siltä osin mitkä tapaukset ovat menneet oikeuteen ja tuomiot annettu. Mitkä ovat päätyneet varjoista valoon. Mutta kuinkahan paljon tällaista tapahtuu salassa? Kuinka paljon on vastaavan kokeneita uhreja jotka eivät ikinä muista mitään? Omalla kohdallani muistojen tultua, tuntui, että oli pieni ihme että ylipäätään muistin, enkä elänyt loppuelämääni täydessä amnesiassa. 

Olen kiitollinen siitä että osa teistä kuitenkin uskoo minua. Ja te, jotka uskotte, tunnutte myös ymmärtävän tilanteen vakavuuden. 

Tämä on mennyt aivan liian pitkälle. Ilman kunnon apua. Minä sekä myös veljeni, kärsimme suhteettoman paljon. Vailla kunnon ymmärrystä ja apua. 

Saanut paljon negatiivista palautetta somessa mutta ymmärrän toisaalta senkin kun olen paljon esillä. Mutta piristää päivää kyllä sekin että toiset ovat kivoja. En aina osaa arvostaa hyvää palautetta siten miten pitäisi.

Muuten, tuplasti enemmän seuraajia Tiktokissa nyt! Ei teitä paljoa ole mutta olen vähästä iloinen.

Edellisen yön nukuin sikeästi painopeiton alla. Se oli hyvä ostos. Nyt aamukahvia ja Muumit. Ihana aloittaa uutta päivää.