He olivat mykistyneitä urheudestani

Kävin kerran kriisikeskus Osviitassa puhumassa. Sanoin että minua ahdistaa puhua jos he ovat minua vastapäätä niin he vaihtoivat tuolien paikkaa. Olin yllättynyt. Osasivat niin hyvin suhtautua. Puhuin siellä sitten jostain. He näyttivät tyrmistyneiltä. Sanoivat minulle toistamiseen, me ollaan mykistyneitä sun urheudesta. En kertonut edes pahimpia asioita. Ensimmäinen kerta toistaiseksi ja edelleen, ikävä kyllä, ensimmäinen kerta kun minut ja puheeni otetaan täysin todesta. Kun lähdin sieltä ja sattui olemaan liputuspäivä, sanoivat, että osa noista lipuista liehuu sulle. Pitäisi varmaan uudestaan käydä siellä puhumassa.

Jos tietäisin edes itse mistä kaikesta olen selviytymässä, olisin kai häkeltynyt kuin nämä kriisikeskuksen työntekijät olivat. Koen kaiken jo nyt hienona mutta paremmaksi vain menossa. 

Haluan puhua vastoinkäymisten voittamisesta ja opastaa muita onnistumaan siinä samassa missä minä olen onnistunut. Haluan valaa ihmisiin toivoa siitä että heidän vastoinkäymisensä voivat olla siunaus. Haluan että hyvän elämän eläneet osaavat täysillä arvostaa sitä mitä heillä on etteivät ottaisi kaikkia niitä ihania asioita elämässään itsestäänselvyytenä. Haluan että muutkin voivat kokea elämänsä upeana, ainutlaatuisena, kauniina.