Edistysaskelia

Olen ollut täällä osastolla tahdosta riippumattomassa hoidossa. Äskettäin oli lääkärintapaaminen. Jatkossa olen vapaaehtoisessa hoidossa.

Minulla on korvat olleet nyt ihan lukossa pari päivää. Jouduin jatkuvasti kysymään, toistaisitko sen mitä sanoit. Lääkäriä nauratti että olen kuuroutunut kokonaan. Sanoin että joo, olen jo vanha mummu kun kuulo mennyt ja kärsin dementiastakin varmaan kun muista mistään mitään. Kyllä vaan vanhuus iskee jo nyt, olenhan henkisesti ainakin tuhatvuotias.

Pirteä olo oikeastaan ajatella josko pian menisi kotiin. Ajattelin että olisin täällä vielä ainakin kuukauden verran ja katsoo sitten uudestaan tilannetta.

Lääkitystä nostetaan mutta nyt en ole huomannut sillä oikein haittavaikutuksia. En siis huomaa, jos niitä on. Tuo lääkitys kyllä vaikuttaa toimivan yllättäen niin että takaumia tulee harvemmin. Eli nyt olemme lääkärin kanssa samaa mieltä siitä että siitä on hyötyäkin.

Telepatiauskomuksesta en juurikaan enää ole kärsinyt. Ei se kokonaan mennyt pois mutta jokin päässäni viimeisimmän psykoosin jälkeen naksahti että se on kuvitelmaani. Ja siitä asti tuntenut näin, kuvitelmaani. Tämä uskomus siis ollut jo seitsemäntoistavuotiaasta niin on aika iso juttu että se helpottaa viimein.

Olen kyennyt lepäämään paremmin. Ilman varuillaoloa. Harjoittelen sitä koko ajan, että menen makaamaan sänkyyn ja silmät kiinni ja opettelen rentoutumaan. Että ymmärtäisin, kukaan ei raiskaa jos olen sängyssä makuulla.

Olen taas maadoittuneempi. Miten hyvältä tuntuukaan tuntea kehonsa sisältä päin. Olla tässä fyysisessä ympäristössä, tässä paikassa, ei lapsuuskodissa.