Nolous ei ole häpeällistä

Päätin tässä seuraavaksi työstää häpeälukkojani niin että voisin olla täysin vapautunut, itsevarma, en piittaisi mitä olen muiden silmissä. Osasin tämän vielä murrosiässä ja ai, miten vapautunut olo olikaan! 

Tämä oli melko helppoa. Päätin vain hyväksyä häpeän että en nolostu vaikka häpeäisin (noilla sanoilla on hienoinen ero) ja se jo toimi. Nyt nauran muiden mukana jos mokaan. 

Suhtaudun itseeni taas astetta kevyemmin. Kaikki mokaavat joskus. Yleensä ne ovat ihan mitättömiä asioita mitkä hävettävät niin että itku tulee. Itse lähetin terapeutille eroottista materiaalia. Itketti ja nauratti. 

Tai joku pieraisee. Hihi, höhö, hups. Prööt. 

Hupsista. Nyt hävettää.

Se on vain kehon toiminto. Kuten syöminen.

Sama pätee pelkoihin. Joskus pelkäsin ampiaisia. Nykyään annan niiden pörrätä vapaasti ympärillä. Tai se että en enää häpeä purskahtaa yhtäkkiä jossain ihan yllättäen itkuun tai nauruun. 

Samoin voin suhtautua häpeään. Se on tavallaan normaalia. Tekee jotain häpeällistä, antaa sen olla. Siedättää itsensä hiljalleen. Minulla toimi pelkkä päätös. 

Tämä merkintä hävettää minua ja juuri siksi annan sen olla täällä. Tätä kutsutaan siedättämiseksi.