Perhe-elämämme

Miten lahonnut perhe minulla onkaan. En kylläkään muista kuin kokonaisuuden, tietyn tunteen, että se oli hyvin rakkaudeton ja riitaisa, myös häiriintynyt. 

Paremmin muistan perhe-elämästämme sen kun kaikki olivat omissa huoneissaan tietokoneilla tekemässä jotain ja huudeltiin huoneesta huoneeseen toisillemme jotain. Muistan veljen ja isän riidat ja miten veli väänsi rautalangasta sanottavansa kun isä ei tuntunut tajuavan puhetta. Joskus menin riitoihin väliin ja he vain käskivät minut pois. Riitelimme kaiketi paljon ja äiti ainakin minulle suoraan sanonut että oli riitoja, mitä en itse oikein muista. 

Muistan niin sanotusti normaalejakin hetkiä perhe-elämästämme. Joulunvietot olivat ihan normaaleja eikä tapahtunut mitään sellaista että vanhemmat olisivat vaikkapa kännissä. Katseltiin piirrettyjä ja illalla vuorotellen avattiin lahjat niin että kaikki näkivät mitä kellekin tuli. Syötiin myös jouluruokia. 

Muistan asioita joista en juuri pitänyt. Esimerkiksi kun muu perhe tykkäsi rikossarjoista ja hevimusiikista ja minä tykkäsin katsoa piirrettyjä ja popittaa iloista animemusiikkia. Jälkeenpäin katsoen rikoksia tapahtui ja perhe vielä kaiken lisäksi katsoi televisiosta rikoksia. Koin sen raskaana. 

Kesänvietoista muistan hyviä hetkiä. Otettiin pihalla aurinkoa äidin kanssa ja kuunneltiin radiota. Koira oli myös siinä, se tykkäsi lämmöstä. Oltiin mökillä. Poimittiin takapihalla marjoja pensaasta. Tehtiin omenapiirakkaa.

Sitten on se puoli elämästä jonka olen halunnut unohtaa kokonaan, siinä onnistuen. Se ei vieläkään tunnu todelta, vaikka jostain kaikki nämä takaumat tulevat. 

Varsinkin kun muistelee niitä hyviä hetkiä, on vaikeata ymmärtää että mitään pahaa olisi ollut. Koen siis taas näennäisen normaalin osani. 

Sitten kun yritän saada kosketuksen traumaa kantaviin osiin, tuntuu, että perhe-elämä oli kaoottista, pelottavaa, häiriintynyttä, sairasta ja hyvin rakkaudetonta varsinkin. Että pää on ihan täysin lahonnut millaista se oli. Tunnen ja muistan siis vain epämääräisesti tunteen siitä, en oikein sen tarkemmin. 

Joku osa minussa haluaa taas uskoa että kaikki olisi aina ollut hyvin. Mutta tällä muistamattomuudella ja takaumilla ja mielenterveydellä... Melkolailla varmaa ettei se aivan niin ole. 

(Kuva tekoälyllä.)