Häiriintynyt rakkaus

Alan taas pohtimaan tätä polkkatukkaprinsessaani. Oliko se sittenkin jotain hyvin häiriintynyttä? 

Meillä oli sitä riitelyseksiä. Yleensä puhutaan sovintoseksistä. En tiedä ihan, kuinka avoimesti näistä uskaltaa kirjoittaa. 

Muistan vain että äitini muutti muotoaan tai hallusinoin hänet tietyn näköiseksi ja olen ihastunut siihen harhakuvaan. 

Vittuilimme toisillemme. Olimme toistemme kurkuissa kiinni. Lopulta se jotenkin johti suudelmaan.

En uskalla enempää avata. Eikä kyllä paljoakaan ole avattavaa. En yksinkertaisesti muista.

Hän oli niin vietävän kaunis, unelmieni nainen, älykäs ja maskuliininen, minä feminiininen osapuoli, hän dominoi ja minä alistuin, meillä oli mahtavaa yhdessä. Sitten tajusin että hän on äiti. Purskahdin itkuun. Olen ihastunut äitiini! Sairasta. Se lian tunne silloin... Olin läpimätä. Tuhouduin hiljalleen. En saa tuota naista, se on äiti. Oksettavaa. Pitää pysyä erossa haaveista tyttörakkaudesta ettei lankea äitiin. Täytyy unohtaa tuo nainen. Häntä ei varmaan ole olemassakaan. En voi mennä rakastumaan äitiini, enhän? Hän oli hallusinaatio vain.