Annan heille anteeksi

Leikin taas ChatGPT:llä. Olis mageeta ostaa nahkatakki. 

Tänään on ihmeellinen olo. Tuntuu että energia alkoi virrata kehossa. Patoumat purkautuu. Keho ja alitajunta prosessoi asioita. Maadoitun ihan hurjasti. On helppo olo olla verrattuna aiempaan. 

Tuntuu että saan vain olla ja rentoutua ja keho ja mieli käsittelee. 

Kävin tuossa pari päivää sitten Subwayssa syömässä. 

Ei ahdistanut ollenkaan. Kaupassakaan ei enää ahdista. Ei ole tullut hetkeen niitä noloja panetusahdistuksia (joissa olen pääni sisällä raiskattavana ja seksuaalisesti latautunut). Olen edistynyt paljon parissa kuukaudessa.

Oho. Outoa. Yhtäkkiä tunnen kasvoni paremmin. Ne kirkastuvat. Ihana olemassaolon tunne. Olen elävä, olen näkyvä. 

Tekee taas mieli itkeä vollottaa veljeni vuoksi. En ole ketään rakastanut kuin veljeäni, sisaruksellisesti. Jos tämä kaikki on totta, mitä ajatuksia päähäni tulee hänestä, on hänen kohtalonsa surullisempi kuin kenenkään koskaan. Monin verroin surullisempi kuin minun. 

Haluaisin että häntä todella autetaan, jos hänellä sitten olisi toivoa eheytyä kuin minä olen eheytynyt? 

Hän oli julma mutta annan anteeksi. 

Nykyään tunnen niin paljon pyyteetöntä rakkautta että annan anteeksi perheelleni. Tietysti olen edelleen välillä vihainen heille, minussa on ne kaikki osat edelleen läsnä, käsittelemättä. 

Haluan vilpittömästi hyvää koko suvulle. He kaikki joutuivat kärsimään. Ei heistä muuten olisi narsisteja ja sosiopaatteja ja pedofiileja tullut. 

Samalla annan anteeksi kaiken mitä olen kokenut, kaiken sen väkivallan ja pahuuden, ja päästän siitä irti. Voin vain hymyillä kokemuksilleni. Ne ovat ohi mennyttä elämää.