Tarinaani jatkoa

Jatkan siitä mihin jäin kun kuvailin elämääni siitä eteenpäin kun lukiolaisena päädyin osastohoitoon ensimmäistä kertaa ja mitä sen jälkeen tapahtui ja kun tapasin exäni.

Olin hänen luonaan sohvalla makoilemassa. Olin asettunut hänen luokseen asumaan vaikka minulla oli oma vuokrakämppä. Olimme niin sanotusti symbioosissa, kuvailimme. Teimme kaikenlaista yhdessä. Katsoimme sarjoja kuten My Little Pony Ystävyyden taikaa (bronyt, tiedättehän, jos olette nyt kysymysmerkkinä miksi katsomme pikkutyttöjen piirrossarjaa) ja Pasilaa ja South Parkia, söimme yhdessä (ja hän sai kunnolla syödäkseen kerrankin koska oli köyhä ja minulla oli enemmän rahaa), yritimme laihduttaa ja nukuimme vierekkäin. Hän sai kanssani paremmin unta, hänellä oli pahoja uniongelmia. Herätin hänet ja halasin häntä painajaisten jälkeen.

Kuitenkin, makoilin siis hänen luonaan sohvalla meditoiden kunnes huomasin että vastustelen jotakin jollakin tapaa. Sitten tietoisesti ikään kuin höllensin näitä suojauksia. Sitten päähäni pamahti ensimmäinen traumamuisto. Se oli miehen musta siluetti huoneeni ovella ja tieto että se aikoo tehdä jotakin "pahaa ja väkivaltaista". Tuntui, että tuo yksittäinen muisto sekin oli niin syvällä alitajunnassa piilossa että oli pieni ihme muistaa se. Sitten vajosin jonkinlaiseen transsiin, jonkinlaiseen pumpulinpehmeään olotilaan missä mikään ei voi hätkähdyttää minua. Se ehkä valmisteli seuraavaan - sain ensimmäiset takaumani.

Otin läppärin esiin ja kirjoitin kaiken ylös sitä myötä kun kävin takauman läpi. Olen ikävä kyllä jo hukannut nämä kirjoitukset enkä muista mitä niissä tapahtui, enää.

Sen jälkeen romahdin täydellisesti. Sain takaumia joissa kuulin kun isä huohottaa ja sänky nitisee. Pomppasin pystyyn kauhusta silloin pelkästään tuollaisestakin takaumasta. Se kuulosti kuin sika raiskaisi ladon ovea, vitsailin. (Nyt kun kirjoitan tätä niin haistan elävästi isän lemun.) Olin exäni luona ja olin ottanut viereeni lasin johon syljeskelin. Tuntui että en halua niellä. Hän sanoi ettei yleensä reagoi sylkeen niin mutta tuo oli epämiellyttävää. Sain jonkinlaisen kohtauksen, en muista muuta kuin että olimme minä ja exäni, ensiavussa jostain syystä, ja käyttäydyin taas kuin mielipuoli. En osaa kuvailla käytöstäni sen paremmin. Toisaalta olin koko ajan tietoinen siitä mitä tein ja tuntui vain että minun tulee tehdä näin.

Asuin siellä exäni luona noin vuoden ja sitten muutin uudestaan. Tämä koti oli paljon viihtyisämpi kuin edellinen ja rakastuin siihen. Jossain välissä siinä hankin kaksi kissanpentua, Avan ja Lianan. Asuin siis kauniissa kodissa kahden kissan kanssa. Kissa oli yllättävän helppohoitoinen lemmikki ja kissani olivat rauhallisia ja hymyileväisiä. Ilmapiiri kotonani oli seesteinen ja harmoninen. (Myöhemmin luovuin kissoistani, kaipaan heitä edelleen ja lemmikkiä mutta nykyiseen asuntoon ei voi ottaa plus en ehkä ole siinä kunnossa nyt.) Tämä koti oli rakkauteni kunnes jouduin muuttamaan sieltä tuettuun. Mikä sekään ei ollut oikeastaan niin paha, molemmissa omat hyvät puolensa, huomasin myöhemmin vaikka olin ensi alkuun ajatusta vastaan, muuttaa.

Olen käynyt vaikka mitä vaiheita läpi. Hyvin spirituaalisia vaiheita. Muistin edellisiä elämiä. Meditoin auringonnousua. Kävin läpi itseni vauvana äitini kohdussa. Maallistuin, kuten käytin näitä sanoja, kun aloin sieltä spirituaalisista pilvilinnoista laskeutua maan kamaralle, niin sanotusti. Myös kaikenlaisia psykooseja kävin läpi.

Sitten oli tämä vaarallinen vaihe useita vuosia. Pelkäsin päälle kymmenen vuotta kunnes nyt vasta hiljalleen taidan olla turvassa ja saan huokaista helpotuksesta. Yövyin silloin öitä ensiavussa ja itkin koko yön. Kävelin yöllä ulkona ja koettelin rohkeuttani kun pelko oli läsnä. Menin naisten turvakotiin. Yövyin exällä. Soitin ambulanssin pihaan. Hakeuduin osastohoitoon. Olin yksin eikä ketään auttamassa mutta jotain paikkoja oli joissa olla turvassa yöllä.

Kuten olen viime päivinä kirjoitellut tänne, voin hiljalleen paremmin. Paljon paremmin. Kaikki palkitsee. Palkitsee todella, sen vain haluan sanoa, painottaa sitä. En keksi nyt enempää sanottavaa.