Olemisen tila

Menin kävellen kauppaan ja ihmettelin maailman ihmeellisyyttä. Olin täysin läsnä, kun valonsäteet koskettivat ihoani ja lämpö helli vartaloani. Olin Olemisen tilassa hetkittäin, kuten Tolle siitä puhuu isolla o:lla. Sen jälkeen menin sisäpihalle istuskelemaan kiven päälle aurinkoon kahvikupin kanssa ja nautin taas Olemisesta. Ymmärsin jälkeenpäin kun tulin sisälle ja aloin tätä kirjoittamaan ja tuo olotila hälveni, että en tarvitse yhtään mitään muuta elämääni kuin sen tilan.

Istuin kivellä ja aurinko tuntui lämpimältä mustissa vaatteissani. Katselin maassa touhuavia muurahaisia ja niniden puuhia. Kärpänen lennähti kupilleni rentoutumaan ja katselin sitä hymyillen. Tajusin että rakastan ihan kaikkea. Se ei tuntunut pelkäävän minua. Sitten se hetken aikaa oli takkini päällä ja peseytyi ja oli vain kanssani ja lennähti lopulta pois.

Nyt en aio enää havitella elämääni yhtään mitään muuta, maallista mammonaa, kuuluisuutta, mitään, mistä olen haaveillut, vaan saavuttaa vain pysyväksi tuo Olemisen tila.

Ymmärrän miksi Tolle käyttää sanaa "oleminen". Niin minäkin sitä kuvailisin. On vaan, kaiken kanssa, yhdessä, kaiken aikaa. Kaikkialla on rauhallista ja ihmiset eivät näe sitä yleensä. Tai että ryhmätilanteissa rakkautta on kaikkialla eivätkä ihmiset näe tai koe sitä vaan ovat omassa erillisyyden harhassaan.

Myös se kokemus joka saa hymyn huulilleni. Me olemme vain lapsia tässä maailmassa ja maailma on leikkikenttämme. Sitä tuntee olevansa lapsi taas ja sen lapsuuden ilon ja vapauden minkä leikkiminen tuo eikä tarvitse alkaa kaivamaan Barbie-nukkeja esiin kokeakseen sitä.

Taidan alkaa perehtymään enemmänkin valaistuneiden mestareiden opetuksiin.