Sulosiipi

Olen kiitollinen. Ainakin yksi työntekijä sanoi minulle että ei ole syytä miksei hän uskoisi traumataustaani. Tuossa lounaalla keskustelin hänen kanssaan. Avauduin siitä mitä minulle on tehty vauvasta saakka aina noin parikymppiseksi. Hän sanoi ettei ole mitään syytä että ei uskoisi. Sanoinkin hänelle että olen kiitollinen että edes joku sanoo minulle nuo sanat.

Kevyempi olo heti kun saan edes joltakulta kuulla että minua uskotaan. Puhuin myös samalla toiselle asukkaalle pari sanaa ja hänkin sanoi että uskoo minuun sataprosenttisesti. Hän on kiva tyyppi. Halasin häntä.

Yritän jatkuvasti kaivella asioita, mikä on huonosti? Mitä pitää korjata? Ehkä ei täydy enää keskittyä tällä tavoin negatiivisiin asioihin. Ehkäpä keskitän huomioni siihen mikä kaikki on hyvin?

Hauras sulosiipi
Tuska häntä riipi
Syvään rintaan särki
Mustan aukon sinne teki
Puukolla viiltäen
Otti tuska otteeseen
Pimeyttä ja pelkoa
Ei eteensä näe
Ei toivoa

Kaunis sulosiipi
Oli hän ennen kuin mies
Tuli ja otti siivet pois
Ja niin hän kuihtui
Sameaksi katseensa muuttui
Ei ollut kaunis itsensä enää
Vaan jokin kopio tästä miehestä

Koulussa haukkui lauma vihaisia luokkatovereita
Itkeä nyyhkyttäen yksin kotona
Ei sietänyt tätä häpeää
Olla rumin tyttö ilman siipiään
Niin hän päätti tuhoutua
Oksettavaksi muotoutua
Aivan tarkoituksella
Sillä mies teki hänestä irvokkaan

Romanttinen tapa kuolla pois
Tästä hän fantasioi

Hän katseli peiliin
Näki pistävät silmät sieltä
Ja niin hän ne meikkasi piiloon
Silmät ja katsekontakti
Pahinta pahuutta on
Koska miehellä oli pahuus katseessaan
Ja tyttö sen omaksui
Isäksensä muuntautui

Pienestä kasvoi iso
Ja sameudessa ovat hänellä muistot
Tavallinen lukiolainen
Ihmettelee miten joku voi vanhempiaan kiittää
Siitä että pahoinpitelevät
Ei tajua mitä hänelle aina tehdään
Pahempaakin kuin pahoinpitely
Koska sameat ovat silmänsä
Ei vaaraa vaanivaa hän enää näe

Sitten mies tuli takaisin muistoihin
Katseli ahnaasti
Tyttö traumatisoitui
Ja alkoi epäröidä miehen seurassa
Kuka tämä mies on todella?

Jälleen vuosia myöhemmin
Tapasi tyttö kumppanin
Mies oli jo unohtunut täysin
Kunnes tämä kumppani avasi haavojen vyyhdin
Ja tyttö näki miehen edessään
Ovella tuijottamassa
Ja hän tajusi mitä on tekeillä

Hauras sulosiipi
Yhtäkkiä hän oli
Muisti vanhan itsensä
Tytön kauniin, siivekkään
Samea katseensa
Se alkoi kirkastua
Hänen silmiinsä syttyi elämä
Olihan hänellä edelleen siipensä
Vaikka ne unohti vuosiksi
Ne kasvoivat lapaluista vieläkin

Kaunis sulosiipi
Jälleen tyttö oli
Siipensä vaan vahvemmat, suuremmat
Ylpeänä kantaa ne
Onhan hän kaunis enkeli
Aina ollutkin

Soitin kriisipuhelimeen. Halusin jutella jonkun kanssa. Aloin hahmottamaan nämä muistot eri tavalla kuin ennen. Aiemmin kuvailin että olen kuin unissakävelijä joka välillä säpsähtää hereille unesta ja tajuaa mitä on tapahtunut mutta vaipuu pian uudelleen uneen. Välillä kuvailin niin että olen ison tiilimuurin takana ja tiedän että siellä on jotakin pahaa enkä uskalla alkaa purkamaan muuria. Takana on muistot ja näen vain synkkänä taivaaseen kohoavan muurin edessäni. Minun pitäisi uskaltaa purkaa muuri mutta hitaasti niin että kaikki ei vain vyöry päälle, koko muuri sorru ja litistä minua alleen. Nyt se on erilaista. Katson lasin läpi. Lasi on kirkas ja puhdas ja näen suoraan sen läpi. Katson oveani. Hahmotan siinä isän energian. Se on niin itsestään selvää kuin voi olla, näen sen tarkkaan. Mutta en voi koskettaa sitä ja lasi pitää minut erillään siitä. Niin se nyt on, puhelun jälkeen. Näen miten itsestään selvää kaikki on, mutten voi koskettaa niitä asioita. Katson taulua jonka olen piirtänyt, missä on alaston vangittu enkelihahmo ja näen sen tarkkaan että siinä olen minä enkä silti voi koskettaa sitä todetakseni että se on aito.

Edistystä tämäkin. Kaikki on selvempää kuin selvyys itse eikä silti tunnu todelta. Ehkä mieleni pitää minut edelleen erossa tunteista joita olen tuntenut. Siksi lasi pitää minut erossa muistoistani. Jos lasia ei olisi, vyöryisi sietämätön tunteiden tulva minuun ja murenisin sen alle. Siksi toistaiseksi vain näen, mitä oli, en tunne.