Viimeinen pisara

Tämä oli kyllä viimeinen pisara minulle mitä kommenttia sain hetki sitten. Eli minua toisin sanoen suorastaan syytetään omasta sairaudestani ja siitä että olen sairas ihminen ja että pikemminkin perheeni olisi tässä se uhri, puheitteni uhri. Vetää sanattomaksi. Että miten vääristynyt käsitys ihmisillä on tästä koko tapauksesta syntynyt. Se oli tosiaan siinä. Jatkossa jätän omaan arvoonsa, en rupea selittelemään mitään faktoja heille jotka eivät usko, en käy sitä keskustelua enää, se on niin monesti käyty läpi.

En enää siis kommentoi näihin viesteihin kuin lyhyesti koska sama keskustelu on käyty niin monesti. Edelleen, annan ihmisten vapaasti kommentoida, koska koen sen myös hyvänä asiana itselleni että opin siedättämään itseni ikäville kommenteille ja puolustautumaan hyökkäyksiltä. Sanon hyökkäyksiltä koska siltä se tuntuu aina.

Voiko kukaan rehellisesti sanoa tietävänsä paremmin kuin itse? Ei. Ja silti kovin ovat itsevarmoja itsestään ne ketkä pitävät minua harhaisena. Ja vaikka kyse nyt olisikin harhoistani eikä mistään traumatisaatiosta, kuvittelisi ihmisten olevan siinä ymmärtäväisiä. Mutta ei. Hullua haukutaan ja käsketään hoitoon ja muuta mukavaa. Ja se, että puolustelen jotenkin omaa harhaisuuttani. Taas saa naurahtaa. Eli jälleen sama mitä lapsuudessani oli, kun puhun totta ja muut eivät sitä tajua, syyttävät harhaiseksi, ja että se muka olisi sitten harhan vahvistamista kun yritän selittää että tällaista todella tapahtui. Taas kyseenalaistajat tietävät paremmin.

Annan ihmisten edelleen kommentoida vapaasti täällä. Joten antaa tulla. Mutta väkisinkin tässä mietin onko mitään mieltä pitää blogia selviytymisestä jos kaikki lukijat kokevat sen blogina jonkun perverssin harhoista. Ei ole kovin kivaa kun itse on innoissaan omasta edistymisestään ja saa kommenttia että on kertonut samat asiat kymmenen vuoden ajan uudestaan ja uudestaan. Mitä väliä vaikka olisinkin? Tämä on prosessiani. Tätä prosessia taltioin tänne blogiin. Ja välillä prosessissa mennään takaisin päin ja sitten taas eteenpäin kohti uusia tuulia. Joku random lukija ei näe sitä kaikkea prosessia mitä olen tehnyt, ei selvästi, jos vaikutan puhuvan samoja asioita. Ja taas se, ikään kuin syytettäisi sairaudesta.

Jatkan blogia koska tykkään kirjoittaa, siitäkin huolimatta mitä ihmeellisimpiä oletuksia ihmisillä täällä on minusta, tavastani työstää traumojani ja niin edelleen. Mutta edelleen olisi mukavaa tietää, että onko täällä joku joka kokee kirjoitukseni kuten ne itse koen, huikeana selviytymisenä? Koska jos olet joku heistä, kuulisin mielelläni. Tiedän että moni kyseenalaistaa koska oikeastaan muuta kommenttia en saa, joten se asia on jo tullut esille. Siitä ei tarvitse, myöskään teidän lukijoiden, minulle toitottaa enää samaa. Ymmärretty, vaikutan keksineen kaiken, vaikutan skitsofreenikolta, vaikutan joltain pervolta. Ymmärretty. Surettaa että blogin tarkoitus jää huomaamatta. Miten sen itse koen. Selviytymistarinana. Mutta jos tätä blogia lukee edes yksi henkilö joka saa siitä irti sen mitä toivoisin ihmisten saavan irti, se jo riittää minulle.