Eheydyn ja kaunistun

Olen jo lähestulkoon kaikkien suusta jotka minut tiesivät ennen edellistä osastojaksoa ja nähneet nyt uudestaan, kuullut, että näytän paremmalta, hyvältä, freesiltä, kauniilta. Ihana kuulla että se näkyy minusta uloskin päin että voin paremmin. Tiedän kyllä sen että kaikki mielenterveysongelmat ja etenkin dissosiaatio vaikuttaa suoraan ulkonäkööni. Olen huomannut sen että en enää käytä niin paljon filttereitä kuvissa, joita siis käytin pikkuisen joskus joitain kuukausia sitten. Enää ei ole tarvetta niille. Huuleni näyttävät paksummilta, pari ihmistä kysyi olenko laihtunut ja yksi sanoi että kasvoni näyttävät kapeammilta ja siksi pohti olenko kenties laihtunut, silmissä ja katseessa on kuulemma enemmän elämää, minkä itsekin olen huomannut. Saanko kauneuteni takaisin? Koin sen lopullisesti menettäneeni. Tiedän ettei näin ole. Tiedän varmuudella, olen vakuuttunut siitä, että tulen kaunistumaan entisestään.

Ulkonäkö on minulle aikamoinen pakkomielle nykyisin. Se on suora heijastus henkisestä tilasta, siksi varmaan. Kun olin tärähtänyt, näytin tärähtäneeltä. Kun olin hukassa siitä kuka oikeasti olen, en ollut yhtään itseni näköinen. Haluan vain näyttää minulta, siltä minulta, jonka energia on kirkasta. Koen sen isänaamarin, kuten sitä nimitin, tosiaan kasvoillani, aivan kuin kasvoni olisivat varjostuneet, eikä energia niissä ole kirkasta, tarkkaa, puhdasta. Kun energia muuttuu, ulkomuoto muuttuu. En tiedä mitä sanaa käyttäisin siitä niin käytän sanaa energia, tunne, kenties.

Nyt on sänkyasia hoidossa, pääsen takaisin sänkyyn sohvalta nukkumaan ja uusi sänky hommataan tässä jossain vaiheessa. Pitää myös ostaa vaatekaappi että saan vaatteet mahtumaan. Niitä on kertynyt niin ettei niille kaikille ole paikkaa. Sitten pitäisi vähän katsoa puhelimen virusturva-asioita, se stressaa, mutta muuten ei ole nyt erityisempiä huolenaiheita. Kesä tulee, kaunistun, en enää pelkää samalla tavalla kuin puoli vuotta sitten pelkäsin ja asiat alkavat olla mallillaan.

Rakastan tätä kotia nyt enemmän koska koen tämän kodikkaana turvapaikkana. Haluan siivota! Yleensä laiminlyön siivoamisen mutta nyt olen intoutunut tekemään tästä mahdollisimman viihtyisän. On kyllä erikoista että tahtoo siivota!

Nyt keittelen kahvia, ostin tupakkaa ja en tiedä mikä nyt olisi huonosti. Jotkut ihan mitättömät pikkuasiat kasvavat isoiksi huoliksi mutta suurimmalta osin on asiat kunnossa. Olen kaunistunut, mitä olen jo pitkään toivonut, kotini on koti, mitä en osannut odottaa ja kun ihan kaivelen päätäni mikä olisi huonosti nyt, en keksi juuri mitään. Toki minulla on vielä pitkä tie täyteen eheyteen mutta sitä ei voi kiirehtiä sitä prosessia ja olo on suurimmalta osin hyvä vaikka dissosioin paljon asioita pois mielestä.

Eilen illasta tuli kiusallinen takauma - silloin tuntuu että sisäinen tilani heijastuu ulkoiseen ja se tuntuu häpeälliseltä millaisia tunteita minussa jyllää sisällä kun jostain syystä olen oppinut häpeilemään tunteitani - mutta kun menin sohvalle ja yritin nukkua, sain aika pian kuitenkin unta ja se ahdistus unohtui. Aamusta heräsin aikaisemmin kuin viime päivinä olen herännyt. Nyt pääsen takaisin sänkyyn nukkumaan niin varmaan nukun vieläkin paremmin. Tämä on turvapaikkani. Kaikki asiat eivät ole maagisesti järjestyneet ja olo täysin vapautunut tuskasta mutta isoja askeleita sitä kohti on nyt otettu. Telepatia, hei hei, turvattomuus, moikka!