Päivä kerrallaan

Elämäni on aikalailla kaaoksessa nyt. Tai siltä se ainakin tuntuu. Kai se kaaoksen tunne on jotakin joka on jäänyt kytemään pinnan alle ja nyt kun tulee vastoinkäymisiä, nostaa se päätään, luikertelee mieleen. Se ilmenee minulla erilaisina pelkoina, turvattomuutena, eli perusturvallisuuden tunne joka on järkkynyt ja siksi kaikki tuntuu olevan yhtä kaaosta.

Yritän lopettaa tupakanpolton. Se on yksi asia joka nyt kuormittaa, en pääse ostamaan tupakkaa ja olen tottunut sitä polttamaan niin heti alkaa ahdistamaan hirveästi. Kaaoksen tunne lisääntyy. Keskityn kuitenkin siihen että minulla tulee huono omatunto jos tupakkaa sorrun ostamaan ja koitan sitä kautta pysyä erossa noista syöpäkääryleistä. Ehkä muutamassa viikossa helpottaa ja alan tottumaan taas elämään ilman tupakkaa.

Menee hemmetisti rahaa tuohon röökiin. Kolme kuukautta ilman tupakkaa ja saisin rahat säästettyä takkuihin joita hiuksiini haaveilen ottaa. Vain kolme kuukautta. Niin paljon menee rahaa tupakkaan. Mitä järkeä? Saan vielä keuhkosyövän. Eli maksan itseni myrkyttämisestä. Taidan sittenkin maksaa hiuksista ja pitää terveyteni. Imeskelen vaikka pastilleja ja puren purkkaa mieluummin.

Päivä kerrallaan, aina sanotaan. Kai minä otan päivä kerrallaan, siis. Saan huilia osastolla vielä ainakin kuukauden ja kasata tätä sekavaa päätä täällä kunnes palaan kotiin ja mietin että mitä sitten, mitä seuraavaksi.