Ihana fiilis vaikka on osastolla

Ihana uusi päivä. Olen tällä osastojaksolla huomannut vointini parantuneen paljon. Olen esimerkiksi päässyt eroon harhoista jotka ovat olleet itsepintaisesti minussa, kuten uskomus telepatiaan, että muut tuntisivat täsmälleen samat tunteet kuin minä, lukisivat ajatuksiani ja näkisivät minut kun olen esimerkiksi vessassa. En enää pelkää moista. Ja tämä uskomus on siis ollut minulla seitsemäntoistavuotiaasta saakka ja nyt olen kolmekymmentäkolmevuotias.

On niin ihanaa elämä taas. Pitää olla kiitollinen siitä että vaihteeksi tuntuu tältä. Että vaihteeksi pelot ja pelkääminen tuntuu turhalta. Että vaihteeksi on oikeasti turvassa... olenko?

Nyt nautin kahvia ja omenapiirakkaa. Luksus päiväkahvit osastolla, suorastaan viiden tähden ravintola! Tältä elämä tuntuu kun oppii nauttimaan siitä - ja elämästä nauttiminen on myös asia jota voi ihan opetella. Olen sen taidon oppinut, että vaikka olisin kuinka kurjissa oloissa, voin hyvin.

Esimerkkinä osastoreissuilta eristyshuoneet. Siellä ei ole mitään muuta kuin musta patja lattialla ja kiviset seinät ja lattiat. Täysin tyhjä ja kolkko huone. Alkuun kun minut laitettiin sinne (yleensä esimerkiksi raivonpurkauksen jälkeen tai jos muuten käyttäydyin "huonosti") tuntui että järki lähtee kokonaan niissä oloissa, nykyään taas... Tunsin oloni jopa turvalliseksi erkassa. Ei hajottanut päätä. Tämän oppiakseni minun on ensin täytynyt monet vuodet kammota laitosolosuhteita ja monta kertaa olla osastohoidossa plus se että psyykkinen terveys on parempi ja aivot vähemmän "hattaraa" niin kykenen nauttimaan näissä paikoissa oleilusta.

Nykyään jopa laitosoloissa välillä olo on kuin olisi luksushotellissa. No ei aivan mutta tarkoitan että osaan nauttia näistä paikoista siinä missä yleensä täällä potilaat vain odottavat kotiinpääsyä. Useimmat potilaat ainakin.

Täällä on läppäri mukana, älypuhelin, tupakkaa saa polttaa ja kahvia voi potilaat keittää milloin vain sekä yhteiset ruokailut on ja televisio jota voi aina katsella. Niin, ja tietysti korttipelejä ja muita pelejä löytyy ja välillä hoitajien kanssa pelaillaan ja muitten potilaitten kanssa. Siinä oikeastaan se olikin. Itsehän olen oppinut olemisen taidon, eli jotenkin vain aika kuluu vaikka en tekisi mitään erityistä. Nautin ihan vaan oleilusta enkä mieti aikaa.

Ajattelin muuten niitä takkuja. No, onneksi älysin että tekoälyllä voi itselleen sellaiset muokata. Kokeilin. Ja onneksi tein niin. Näyttivät hirveiltä! Eipähän mene siihen rahaa ja joudu vetämään kaljuksi tai purkaa takkuja niin että oma tukka on räjähtänyt sen jälkeen. He he. Kokeilin myös itselleni lävistyskoruja otsaan kulmakarvojen väliin, kolmannen silmän kohdalle, se näytti ihan hyvältä. Taidanpa mennä lävistysliikkeeseen. Se käy helpommaksi ja halvemmaksi kuin takut!