Taivas oli yhtäkkiä niin kaunis

Olen viime päivinä ja kenties viimeisimmän viikon aikana tosiaan ottanut jälleen askelia eteenpäin. Reippaita askelia, todella. Nyt on jopa jotakin uutta. 

Kaikesta siitä huolimatta mitä on tapahtunut, rakastan heitä edelleen, perhettä ja muuta sukua. He ovat kärsineet myös yhtälailla. He vain eivät selvinneet. Jos joku on niin hyvä, mutten tiedä tarkalleen siitä enempää. Ymmärrän isääni. Hän niin sanotusti meni pilalle. Hänestä olisi muuten kasvanut hieno mies, rehellinen ja oikeudenmukainen. Hän taitaa olla voimakastahtoinen kuten minä. Minäkin olin joskus pilalla ja sain kokea muiden kiusan, sen saman miten minä isääni kiusasin. Isä vain ei päässyt yli sitä mitä ikinä hänelle tapahtui. Samoin voi sanoa lähestulkoon jokaisesta sukulaisesta. Heissä on paljon hyvää. He vain toistavat vahingollista kaavaa. Eivätkä ole voittaneet mörköjään.

Eilen kävelin ulkona ja juttelin ihastuksen kanssa. Taivas oli yhtäkkiä niin kaunis. Tunsin harmoniaa ja olin syvästi liikuttunut. Joku todella välittää minusta. Minä todella välitän jostakusta. 


Kävin kaupassa ja ahdistus hiipi mieleen. Halusin vain kotiin olemaan yksin, palautumaan. Kiitollisena siitä että pääsin kotiin, kävin sänkyyn makuulle. Pinnistelin että pysyisin tässä, maadoittuneena, selkä sänkyä vasten, en lähtisi irtautumaan siitä. Keskityin taas hengittämiseen.

Juttelin lisää ihastuksen kanssa. Menee aika hyvin. 

Olen melko onnellinen. 




Kommentit

Suositut tekstit