Keskustelua ja kauneusasioita

Oli eilen todella mukavaa istuskella puistossa kahvia siemaillen. Meillä oli keskusteluryhmä joka pidettiin tällä kertaa ulkosalla. Osallistujia kylläkään ei ollut ketään muita asukkaita kuin minä. Mutta oli kiinnostavat keskustelut ohjaajan kanssa viimeisistä kesäisistä päivistä nauttien. 

Ryhmässä on yleensä jokin aihe. Tällä kertaa se oli stressi ja stressinhallinta. Enimmäkseen puhuttiin ihan muista asioista. Keskusteltiin tatuoinneista. Haluaisin jonkinlaisen tatuoinnin tai useamman.

Puhuttiin vanhuudesta. Hän heitti kysymyksen mitä kysyisin nyt jos seitsemänkymmentävuotias minä tulisi vastaan ja istuisi viereen. Puolivahingossa keksin uuden sketsihahmon, Naapurin mummo. Hän on ironinen hahmo, stereotypinen vanhus. 

Kun lähdettiin siitä takaisin havahduin ja sanoinkin ääneen että eipä muuten ehkä huomaa tai tajua miten syvällisiä ja fiksuja keskusteluita käyn ihmisten kanssa. Että ei moni ikinä mene niin syviin vesiin mitä minä saatan jopa ventovieraan kanssa mennä. Että edes parisuhteessa olevien välillä ei ole niin syvissä vesissä puheet.

Tänään on toistaiseksi ollut hyvä päivä. Kävin ulkona pyörähtämässä ja kaupassa kun rahat oli tulleet.

Tällainen pinnallinen asia ilahduttaa myös, se, että koen itseni ihan kauniina. Olen menettänyt naiseuteni aikalailla isän takia. Päähän on juurtunut käsitys itsestäni iljettävän rumana ihmisenä jota kukaan ei fyysisesti halua. Vaikka näen kyllä että en enää näytä siltä, on mielessäni edelleen ajatus että se olisi totuus.

Nykyinen minä on niin eri näköinen ja oloinen kuin teini. Olen löytämässä naiseuteni jälleen. 

Tässä on pari kuvaa minusta teininä. En enää hymyile kuin minä vaan huulilleni on tarttunut isän hymy. Olen tuijottanut sitä hirviötä ja omaksunut sen ilmeen lopulta. Olen menettänyt itseni. Olen vain jonkinlainen useiden raiskauksien tulos. 

Eli tähän loppuun heitän ajatuksen: ulkonäkö ei välttämättä tarvitse mitään kirurgiaa, meikkiä tai muutakaan ehostusta. Pelkästään se että löytää itsensä ja eheytyy henkisesti, voi muokata ulkonäköä paljonkin.

Tottakai on niitä jotka näyttävät hyvältä joka tapauksessa mutta olen pohtinut että ovatko nämä henkilöt narsistisia siten etteivät koskaan ole imeneet muista vaikutteita ja näin ovat pysyneet hyvännäköisinä ja omana itsenään kun empaattiset ihmiset taas imevät vaikutteita, omassa tapauksessa vaikutteita inhottavasta isästä, niin, että hukkasin itseni lopulta? 

Mietin ulkonäköasioita paljon senkin takia että tahdon olla oma itseni enkä isä. Se ei ole (pelkästään) pinnallisuutta. Tärkeintä kyllä on sisin, ihan oikeasti on.