Kiitollinen kaikesta

On ihan omituista eheytyä. Sanat "eheytyminen" eivät merkinneet minulle aiemmin samaa mitä nyt. En ymmärtänyt sitä mitä oikea eheytyminen on. Sanoilla ei ollut sisältöä. Vasta nyt alan hiljalleen oivaltamaan mitä eheys ja eheytyminen oikeasti on. 

Se tarkoittaa sitä ikään kuin aina olisi ollut täysin terve vailla niitä ongelmia jotka ovat pitkään piinanneet. Eli ongelmakohdat on täydellisesti käyty läpi, ymmärretty niiden opetus, päästetty niistä irti. Ne ovat edelleen osa sinua ja elämäntarinaasi mutta ne eivät satu enää - ollenkaan. 

Tiedän mistä puhun. Olen kokenut aivan karmean pahan olon henkisesti joka kestää ja kestää. Sietokyky ollut todella koetuksella. Olen kestänyt kauheaa fyysistä sekä henkistä kipua. Olen enemmän tai vähemmän kärsinyt kolmekymmentä vuotta. Ja aivan tässä hiljattain on vasta tapahtunut muutosta. En enää kärsikään niin paljon. En tiennyt tämän olevan mahdollista. 

En ole ollenkaan katkera vaikka voisi ajatella että menetin kolmekymmentä vuotta elämästäni ja koin kauheita tuskia. En kadu mitään. Kaikki tuo on opettanut niin paljon minulle kaikesta ja vaikka mitä. On myös paljon asioita joita nykyinen tilani estää oppimasta (sen verran huonosti sisäistän tietoa) mutta minulla on aikaa perehtyä myöhemminkin niihin. Olen käynyt hieman erilaisen koulun läpi - ja käynyt sen loppuun, voisi sanoa. En enää ikinä aio tuon koulun penkille mennä! 

Hiljalleen elämä on yksinkertaista, hyvää ja helppoa, ja silti kaikki tuntuu voimakkaammin, on elävämpää. Aistit terävöityvät. Ajattelu avartuu. "Epämääräinen tuska" -sanat eivät tarkoita mitään enää. Mitä se edes oli? Sitä koin pitkän aikaa. Nyt ei sitäkään ole, yleensä. Parasta ehkä on kun saan aivoni takaisin. Kyky ajatella, kognitiiviset kyvyt, paranevat, kehittyvät. Rakastan ajattelua. Ihanaa on myös se kun ensi kertaa kokee mitä oikeastaan on olla kehollinen. Parasta on oikeastaan ihan kaikki.