Voimallinen musiikki ja muistot

Mahtava elämä. Sana mahtava todellakin sopii tähän mitä nykyisin koen. Mahtipontista, suorastaan. Se, kun kuuntelee voimallista musiikkia ja muistelee kaikkia vaaratilanteita samalla ja eläytyy niihin, on elämys aivan erilainen kuin kokemuksen aikana se oli. Se on suorastaan häikäisevä.

Tällä tavoin käsittelen kokemaani pahuutta. En ole aivan varma, olenko todella vaaratilanteissa kokenut oloni vain urheaksi vai pelännyt kuollakseni, pelkoa varmasti, ja molempia tunteita on joita käyn musiikin kautta läpi.

Herkistyn myös kauniin ja rakkaudellisen musiikin kautta. Herkkyys, kauneus ja rakkaus. Se on jotakin niin minua. Alan löytää itseni. 

Näen mielessäni kuvia. Minua tähdätään hitaasti kättä nostaen aseella otsaan, pysyn totisena ja pidän katsekontaktin, lausun juuri oikeat sanat että se lopettaa ja lähtee pois, jotta selviydyn jälleen kerran. Kuva on hidastunut, epätarkka, ja huudan tuskaani. Hoipertelen pitkin kodin pimeitä käytäviä, päässä pyörii ja olen kaatua ja jotenkin selviydyn vessaan jossa oksennan kaiken ulos. Minua yritetään puukottaa, sen kasvot raivosta vääristyneet, pitelen kaikin voimin sitä ranteesta ja ilmeeni on tiukka. Olen lattialle langennut, polvistuneena anelen, älkää, lopettakaa... He eivät välitä vaan virnuilevat ja komentavat, hiljaa, lutka. Kyyneleet silmissäni, häpeän puna poskillani, sekoittuu toisaalta raivon kyyneliin ja raivon punakkuuteen. Ympärilläni on piirissä joukko miehiä.

Pyörittelen näitä kuvia päässäni mutta en tiedä mikä oikeasti tapahtui ja miten kaikki tapahtui.

Alun tekstiin palatakseni, tässä kenties kuukauden ajan on ollut etenevissä määrin helpompaa. Kamalista asioista kuoriutuu jotakin hienoa. Tunteet muuttuvat erilaisiksi.