Teini-Marie ja nykyinen tilanne
Haaveilin eilen kaikenlaista ulkona kävellessäni. Haaveilin seuraavasta kodista ja elämästä silloin kun olen terveempi. Omasta koirasta ja kaksiosta.
Tuli puheeksi erilaiset koirarodut ja niiden ominaisuudet. Olen kiintynyt rotuna etenkin pitkäkarvaiseen collieen mutta aloin miettiä sitä mikä olisi mahdollisesti parempi rotu ominaisuuksien ja luonteen suhteen. Tänne ei voi ottaa lemmikkejä enkä vielä haluaisikaan. En ole valmis sitoutumaan koiraan ja siihen mitä koira vaatii. Mutta kävellessä kuvittelin mieleeni koiran joka kulkee rinnalla ja olisi kyllä mukava saada sellainen kaveri ja kumppani joka kulkee kaikkialle mukana. Kouluttaa se oma koira itsenäisesti etteivät muut puutu koulutukseen. Voisin hankkia myös isomman asunnon, sitten kun voin asua itsenäisesti, ja mahdollisesti vaihtaa paikkakuntaa. Muutama kriteeri on tulevan asunnon suhteen mutta paikkakunnalla ei ole niin väliä. Pohdin että voisin ilokseni ja huvikseni tutkiskella vuokrakämppiä ja koirarotuja vaikkei vielä sen aika olekaan.
Tänään kävin jälleen kerran pitkällä lenkillä luonnossa ja pohdiskelin kaikenlaista. Rakastin aiemmin sitä terapiaa, kävellä ympäriinsä, istua puistojen penkeillä ja samalla mietiskellä. Olen uudelleen innostunut tästä harrastuksesta.
Pohdin että näen maailman kuvataiteilijan silmin. Näen esteettisyyden luonnossa, pilvissä, taivaassa, auringossa, ja niin edelleen. Esteettisyyttä kaikkialla. Se on erilaista varmasti kun nähdä maailma esimerkiksi tieteilijän silmin. Näen myös tunteita ja syviä merkityksiä sekä symboleita. Ymmärsin jälleen paremmin Tollen opetuksia kärsimyskehosta, olemisesta ja ajatuksiin samastumisesta. Miten ajattelu on oivallinen työkalu mutta se taas ei että työkalu käyttää sinua etkä sinä työkalua. Palauduin hetkittäin olemiseen ja hetkittäin käytin mieltäni. Molemmin päin hyvä.
Miksi valo on niin kaunista, mietin? Tuntuu että se pitäisi tietää mutta en hahmota sitä. Auringon valossa ja lämmössä on jotakin niin ihanaa. Ehkä se että se on välttämätöntä elämälle. Myös luonto on kaunista ja ravitsevaa sielulle kuin myös elämälle pakollista. Valolle on myös jokin symbolinen merkitys mikä ei nyt aivan avaudu minulle.
Lueskelin eilen kaksikymmentä vuotta vanhaa päiväkirjaa. Purskahtelin nauruun. Niin huvittavia asioita ollaan tehty parhaan kaverin kanssa silloin. Pelattu Sims-peliä ja tehty sinne itsemme vampyyreina. Kaikenlaista hauskanpitoa. Välillä olen epätoivoinen, suorastaan psykoottinen, mitä tulee ihastumisiin mistä etenkin kirjoitan. Aika useasti totean humoristisesti että elän tai että kuolen tai että sekoan. Ihan oma sanasto, siis. Kirjoitan ihmissuhteista enimmäkseen. Taidan lukea noita lisää, niitä on kertynyt tässä ajan mittaan kokonainen vitriini täyteen ja enemmänkin. Perhehelvetistä en kirjoita muuta kuin että olen tympääntynyt perheeseeni. Kirjoitin vain sen että yleensä kirjoitan vain positiivisista asioista enkä negatiivisista.
Olen melkoisesti muuttunut kahdessakymmenessä vuodessa. Taiteeni on muuttunut. Käyttämäni hymiöt ovat muuttuneet. (Ennen se oli "XD" ja nyt "<3" ja "^__^".) Mielenkiinnonkohteeni ovat muuttuneet. Tietysti ihminen kehittyy ja oppii uusia asioita. Joissain asioissa junnaan samassa pisteessä edelleen kuin kaksikymmentä vuotta sitten, varsinkin suhteessani ulkonäkööni ja seurustelusuhteisiin ja seksuaalisuuteeni. Surin kovasti sitä miltä näytän, olin erittäin epätoivoinen kaipuussa tyttö- tai poikaystävään sekä vihasin ajatusta itsestäni lesbona mutta toisaalta naisen vartalo sytytti ilmeisesti silloinkin enemmän kuin miehen. Vihaan tätä itsessäni edelleen. Mies kun olisi niin helppo löytää verrattuna naiseen. Samalla ehkä jollain tasolla tiedostan että olen traumaattinen mitä tulee suhteessa nais- ja mieskehoon. Että minun pitäisi syttyä miehistä fyysisestikin mutta en syty. Että ihailen taas naisen vartalossa aivan kaikkea. Silti tuntuu jollain tapaa väärältä ajatella henkilökohtaisesti itseään lesbona vaikkei minulla toki mitään LGBT-ihmisiä vastaan ole.
Se kyllä on muuttunut sitten lopulta että en ole epätoivoinen vaikka en seurustele. Mutta sekin kaiketi vaati sen ensimmäisen kumppanin. Hän oli mies. Naispuolista kumppania minulla ei koskaan ole ollut. Tämä ei ole muuttunut koskaan. Edelleen minussa on osa joka tahtoo epätoivoisesti naisystävän. Ja toista osaa jotenkin iljettää ajatuskin siitä. Sitten on se osa minussa joka syvästi suree että mielenkiinto miehiin on mennyt. Mutta tosiaan nyt nautin olostani sinkkunakin. Se asia myöskään ei ole muuttunut - olen epätoivoinen tulevaisuuden suhteen, löydänkö ketään tarpeeksi samanhenkistä seurustelukumppania. On ihan okei nyt olla sinkku mutta haaveissa on parisuhde ja tunnen edelleen olevani se sama epätoivoinen teini joka ajattelee ettei ole tarpeeksi kaunis ja että ei löydä ketään joka olisi samalla aaltopituudella.
Taiteeni on erilaista myös nykyään. Nykyään piirrän kauniita naisia eniten kun ennen piirtelin koiraeläimiä ja muita eläinhahmoja, harvemmin ihmisiä. Anthrot kiehtovat edelleen yhtälailla kuin myös turrius. Mutta olen alkanut muutoksena entiseen enemmän muodostaa symboliikkaa turriuteni ympärille, että mitä se itselleni merkitsee. (Se on naiseuden ilmaisemista kissatyttönä fursuitissa sekä piirroksissa ja myös kiehtoo hirmuisesti näiden hahmojen anatomia ja pohdin sitä ufonörtteilynäkin jospa olisi jossain maailmankaikkeudessa paikka jossa elää tällaisia olentoja... kiehtovaa.)
Olen alkanut löytää naiseuteni todella. Se on iso muutos koko persoonassani. Teininä olin poikatyttö sen rinnalla mitä nyt olen. Rakastan tätä naiseutta itsessäni. Erittäin paljon. Se on minua. Terveempää minua.
Eli jossain suhteessa junnaan edelleen paikallaan ja toiset asiat aivan koko persoonassani ovat erilailla kuin kaksikymmentä vuotta sitten. Sanotaan että nykyisestä persoonastani näkee eheytymisen jollaista ei kaksikymmentä vuotta sitten ollut. (Menetin kokemuksen sukupuoli-identiteetistä joka oli erittäin tyttömäinen pohjimmiltaan sekä seksuaalinen suuntaumus alkoi muuttua. Sen seksuaalisen suuntaumuksen kanssa kamppailen edelleen mutta sentään olen naiseuteni takaisin löytänyt, ja ai että on ihanaa olla nainen ja nähdä itsensä edes toisinaan myös kauniina!)
Nyt elän kyllä monin tavoin samanlaista vaihetta kuin kaksikymmentä vuotta sitten. Teen innolla töitä. Silloin tein kotisivuja (Animalin kotisivut varmaan oli se nimi, nimimerkkini oli Animal, sittemmin muutin nimeksi Kontu kunnes sivut kuolivat hiljalleen ja enää niitä ei edes löydä) ja se oli kivaa, oli fanejakin, muita koiraeläinpiirtäjiä, jaoin siellä taidettani lähinnä. Nyt teen samalla innostuksella tätä blogia ja TikTokkia ja Facebook-sivuani. Alan myös hiljalleen nauttia elämästäni ja rentoutua ja ottaa iisisti. Jotakin on perustavanlaatuisesti erilailla - silloin hajosin hiljaa enemmän vain, nyt eheydyn.
Nyt juon tässä kahvit ja taidan kääräistä pari röökiä ja mennä taas kävelemään.
Uusin keskeneräinen piirustus. Tämä on isoin muutos teini-Mariesta aikuiseksi, tietty henkisyys, jota symboloi meri, tähdet ja kuu.
En ole lääkäri, enkä etenkään sinun lääkäri joten en voi diagnooseja antaa, mutta olen työskennellyt mielenterveyspuolella keskusteliavun antajana, ja olen usein törmännyt kaltaisiisi nuoriin aikuisiin joiden seksuaalisuus on hukassa. Ihminen on tietysti aina yksi ja syyt voivat olla missä tahansa, mutta useimmiten kysymys on ollut ihan muualla kuin seksuaalisuudessa, ja yleensä se on ollut ahdistus.
VastaaPoistaYksi kaltaisesi tapaus oli yli 40-vuotias nainen joka epäili olevansa aseksuaali. Oli nuorena varma heteroudestaan, sitten oli varma että on lesbo koska miehet ahdistaa, ja kun oli naisten kanssa, oivalsi että naisetkin ahdistaa, ja sitten uskoi olevansa aseksuaali, siitä huolimatta että koki vetoa muihin. Lopulta, vasta yli 40veenä, sai ahdistuneisuushäiriödiagnoosin, ja lääkkeet. Oppi sitten elämään ahdistuksen kanssa, ja lopulta lääkkeiden ja terapian avulla nujertamaan sen. Nyt, lähempänä viisikymppistä, on onnellisesti biseksuaali.
Ja tämä oli malliesimerkki siitä, kuinka usein keskitytään epäilemään että seksuaalisuuden ongelmat aiheutuvat itse seksuaalisuudesta, vaikka taustalla voisi olla ihan vain ahdistus, masennus tai muu ongelma. Esimerkiksi masennus ehkäisee aivojen kykyä tuottaa ja sitoa serotoniinia ja dopamiinia, joka tuottaa hyvää oloa. Sen seurauksena seksi saattaa tuntua riittämättömältä, ja syntyy mielikuva siitä, ettei olekaan vaikkapa hetero. Etenkin jos on taipumusta dissosiaatioon arjessa, on syytä pohtia ahdistuksen roolia seksuaalisuuden suhteen. Sillä on hyvin mahdollista, että se sama ahdistus on esteenä sinulle niin miesten kun naistenkin suhteen, olit sitten itse hetero tai lesbo.
Mieti aiempia kokemuksiasi romantiikan tai seksuaalisuuden saralla, ja pohdi kykenetkö erottamaan sen, mikä sinua on ahdistanut, niistä ihmisistä joiden kanssa olet intiimisti ollut. Jos esimerkiksi seksi on ahdistanut, onko se johtunut kumppanistasi, vai onko se kummunnut muualta? Tai jos koet vetoa miehiin tai naisiin, mutta se tuntuu jotenkin etäiseltä, tai siltä ettei se ole kyllin voimakasta, voi olla että se mikä sinua estää tuntemasta kyllin voimakkaasti onkin ahdistus - se on todella yleistä ahdistuneisuushäiriöstä kärsiville.
Sinulla on loppuelämäsi aikaa selvittää kenestä pidät, ja löytää seksuaalisuutesi, mutta ei kannata hyperfokusoida seksuaalisuutta ja romanttista elämää yli muun toipumisen, sillä avain sen korjaamiseen voi olla kytköksissä muualla, kuten ahdistuneisuudessa tai masentuneisuudessa.
Moni on tehnyt sen virheen, ettei ole löytänyt omaa seksuaalisuuttaan vuosiin tai jopa vuosikymmeniin, koska on etsinyt ratkaisua vääristä paikoista.
Ehdotan, että keskityt oman itsesi kehittämiseen ja parantamiseen ensisijaisesti. Ja jos sattumalta löydät kumppanin siinä ohessa, niin hyvä. Mutta aika jonka nyt käytät siihen että yrität löytää kumppania tai vastausta seksuaalisuuteesi, on aika joka jää pois itseesi keskittymisestä.
Minulla on aina ollut tapana sanoa, että älä haaskaa elämääsi etsien rakkautta, mutta kun se löytyy, pidä siitä kiinni kynsin ja hampain. Huolehdi itsestäsi, ja opit tuntemaan itsesi ja sen mitä haluat. Ja sitten se oikea hehkuu väärien meressä kuin majakka.
Kiitos teksteistäsi, ovat todella mielenkiintoisia näin vanhallekin alalla toimineelle.