Aloin hitaasti sisäistää sen, isäni hyväksikäytti minua pienestä tytöstä saakka. Soitin kriisipuhelimeen jutellakseni. Mainitsin siinä ensin tästä ja miten vaikeaa tästä on puhua. Siellä oli miellyttävä työntekijä toisessa päässä. Avoin kuulemaan ja esitti tarkentavia kysymyksiä. Puhuin melko pitkään hänen kanssaan.
Sitten menin tupakalle. Siinä pohdin miten helposti vaikkapa vauvalle on tehdä tällaisia tekoja. Miten vain muutaman hetken kestävä tilanne on erittäin traumaattinen. Mietin että miten kykenen hahmottamaan niin hyvin miltä tuntuu kun vauvalle tehdään pahaa? Miten aikuiselle se on mitätön tilanne ja vauvalle taas kamala, vauvan elämä ei ole enää sama sen jälkeen.
Siinä pohdiskellessa mieleeni tuli uusi pysäyttävä oivallus. Tästä kaikesta voi parantua. Tästä voi parantua täysin niin että lopulta edes arpia ei ole.
Olen aiemmin ajatellut että arvet jäävät ikuisesti olemaan mutta ei, tämä uusi eheyttävä tunne oli sellainen että ymmärsin että lopulta jopa ne arvet haalistuvat. Se ei tarkoita että menneisyys olisi vain pyyhitty pois vaan että sen on täysin käsitellyt. Ikään kuin alkuun kun muistaa, arvet tulevat esiin joiden olemassaolosta ei edes tiennyt. Se on kivuliasta kun arpi kerrallaan ne ilmestyvät ihoon. Tuntee sen kivun uudestaan minkä tunsi kun arpi on aiheutettu. Lopulta koko keho on täynnä arpia. Yksi kerrallaan arvet haalistuvat. Sitten kun ne haalistuvat, tiedät aina, että siinä ne joskus olivat mutta nyt ne eivät näy enää ihossa. Asia loppuun käsitelty.
Vaikka mitä pahaa olisi tapahtunut on täysi eheytyminen mahdollista. Se voi kestää muutaman vuoden, viisi, kymmenen tai kaksikymmentä vuotta mutta lopulta mitä vaikeampaa on haasteet olleet sen palkitsevampaa on lopulta eheytyä. Sen vuoksi kannattaa taistella.
Muita juttuja joita viime päivinä tullut tehtyä!
Käytiin kahvilla täällä, oli maistuvaa suklaakakkua!
Olen nyt innostunut kävelemään luonnossa. Tuossa puron varrella istuskelin ja tuijotin vailla ajatuksia kun vesi virtaa.
Jotain muutakin positiivista asiaa myös minulla on tänään kertoa. Eilen pidettiin täällä asumisyksikössä improryhmä. Oli hemmetin kivaa. Huomasin yllätyksekseni että minun on helppoa heittäytyä erilaisiin rooleihin ja tunnetiloihin ja näytellä niitä. Minulla ei juurikaan ole aiempaa kokemusta näyttelemisestä mutta se tuli minulta luonnostaan. Yllätyksekseni keksin paljon erilaisia vitsejä ja sain jopa muut nauramaan. Nauru oli parasta palautetta! Olen kaavaillut mielessäni pari sketsihahmoa. Yksi on Äijä, karskisti puhuva mies, Nörttityttö, kiusattu tyttö, Kissaprinsessa, ylimielinen narsisti ja Enkelisielu, oma suosikkini, pieni tyttö joka sanoo hellyttäviä asioita joita lapsen suusta saattaa kuulla. Sitten on tämä eräänlainen alterego Marie (oma taiteilijanimeni) joka puhuu huonoa englantia. Sen keksin puolivahingossa kun oikeastikin puhun aika huonosti englantia.
Meitä oli siellä ryhmässä onneksi muitakin asukkaita kuin minä ja kaksi ohjaajaa meidän lisäksi mutta vain me kolme osallistuttiin ja muut asukkaat seurailivat vierestä.
Tehtiin sellainen tunnepallo-harjoitus missä heitetään kuvitteellinen pallo vuoron perään toiselle ja näytellään jokin tunnetila. Minulle annettiin tunteeksi muun muassa kateus, se oli vähän haastava, mutta päädyin lopulta pyörittelemään silmiäni ja leikkimään ylimielistä ja halveksuvaa. Iloa näyttelin varsin räikeästi taputtamalla käsiä yhteen ja hihkumalla. Ujous oli myös vaikea. En osaa näytellä ujoa. Tunnen oloni monesti ujoksi mutta en osaa vielä näytellä sitä.
Sen jälkeen improttiin tämä lause josta laitan kuvan tähän, tietyssä roolissa tai tunnetilassa. Itse vedin siinä kaikki sketsihahmot joita olen kaavaillut ja ohjaajat sanoivat sen eri tunnetiloissa. Taisin keksiä muitakin hahmoja siinä samalla, en muista enää kaikkia. Hitto vie näytteleminen on leikkimistä! Ai niin, ja oli hirveän hauskaa kun vedin jossain välissä vittuilevan roolin. En siis ole sellainen ihminen joka vittuilisi kellekään mutta kun näyttelee, voi näytellä olevansa ilkeä. Hemmetin kivaa niin kauan kun ei mene mihinkään henkilökohtaisuuksiin ja ole oikeasti ilkeä.
"Ei vittu jätkät tiäsittekste et se ei oo mikään tavallinen hamsteri, se osaa soittaa basuunaa, mut se perkele osaa soittaa sitä vaan tiistaisin. V*tun paska hamsteri!" Tämä oli Äijä.
Sitten Enkelisielu joka hämmästyneenä "Oho! Se ei olekaan tavallinen hamsteri, se osaa soittaa basuunaa! Vauu! Ei haittaa vaikka se soittaa vaan tiistaisin, vau, mulla on ihan oikea taikahamsteri, hihi!"
Kissaprinsessa silmiään pyöritellen "Hei daa, se ei oo mikään tavallinen hamsteri, se soittaa basuunaa, se soittaa sitä ehkä vaan tiistaisin mut sun hamsteri soittaa vaan viulua ja pianoa, kaikki sen nyt tietää että basuunaa soittava hamsteri on paras."
Oli aivan hemmetin hauskaa kyllä kaiken kaikkiaan ja todellakin suuntaan johonkin teatteritoimintaan heti kun tuntuu että olen valmis. Huomasin myös että sain paljon itsevarmuutta tätä kautta!
Kommentit
Lähetä kommentti