Tarkennan sitä kuinka käsittelen kokemaani

Facebookin feedissä on tullut vastaan videoita joita on kuvattu oikeudenkäynneistä kun vangeille annetaan elinkautinen tuomio. Toiset heistä alkavat nauramaan, toiset alkavat huutamaan että "he ansaitsivat sen" ja aika harva niissä osoittaa minkäänlaista katumusta. Yleensähän näillä rikollisen elämän valinneilla on rankka historia. Se saa ajattelemaan, mitä jos minulle olisi käynyt noin?

Mitä jos olisin alkoholisti, narkomaani, koditon, murhaaja, pedofiili, prostituoitu tai elämä jotekin muuten olisi solmussa? Olen kokenut samaa mitä nämä ihmiset ja silti elämässäni päätynyt aivan toisenlaiseen valintaan. Minulla on asunto, alkoholia en juuri käytä, huumeita en käytä mitään enkä haluaisi, en ole pedofiili, en todellakaan murhaaja enkä edes narsisti saati pahempaa. Miten elämäni on tällaista vaikka sain huonot lähtökohdat elämälle? Tein oikeat valinnat. Ja tein sen itse.

Ajattelin kirjoittaa tällaisesta teemasta enemmän kuin miten käsittelen kokemaani väkivaltaa. Jotkut saavat väärän käsityksen että minulla on jonkinlainen fetissi. Näin ei ole. Kirjoitan runollisesti mielellään koska siten saan kaiken rumuuden verhoiltua kauniiseen muotoon. Todellisuus asioista oli että se oli rumaa, likaista, pelottavaa ja häiriintynyttä. Kun käsittelen sitä musiikin tai runojen kautta, on häiriintyneisyys kaunista, rumuus kiehtovaa, pahuus voimallista ja huumaavaa ja likaisuus puhdistuu. Koko prosessin idea on puhdistua liasta. Ja siksi kirjoitan kaiken sellaiseen muotoon että se kuulostaa kauniilta.

Ymmärrän että jos ei ole kokenut samaa mitä minä, on tällainen lähestymistapa ehkä kieroutunut. Siihen en osaa vastata mitään koska en osaa luonnollisesti kuvitella elämää ilman traumoja. Tiedän vain häiriintyneisyyden ja tiedän miten omalla kohdallani voin sen puhdistaa. Siksi kirjoitan tästä kuten kirjoitan.

Musiikki on hyvin voimallinen tapa käsitellä kaikkea. Pidän esimerkiksi Lady Gagan musiikista, erityisesti Judas ja Bad Romance ovat samaistuttavia kappaleita. Kuvittelen niiden lyriikat mielessäni hieman eri tavoin kuin tarkoitettu. Niissä lauletaan huonosta parisuhteesta, rakkaudesta ja kostosta, ja pahuuteen lankeamisesta. Kaikki tällainen on todella samaistuttavaa. Tykkään myös puhua syntisestä historiastani. Sitä on aika vaikeata pukea sanoiksi. Se on omalla tavallaan kiehtovaa, runollisessa mielessä. Se on myös eroottista vaikka todellisuudessa sellaisten asioiden erotisointi on ehdottoman väärin minun mielestäni enkä kyllä edes ajatuksen tasolla osaa ajatella mitään kokemastani eroottisena. Se silti tapahtui. Ja minä käsittelen sitä näin. Ei ole väärää tapaa käsitellä jos ei aiheuta kellekään mitään vahinkoa. Hyvin monimutkaista siis selittää ylipäätään miksi käsittelen kuin käsittelen. Ehkä vertaisin sitä hyvään kauhuromaaniin tai rikosromaaniin jossa on eroottisia vivahteita.

Jos taas palataan taiteellisesta tavasta käsitellä ihan todellisuuteen, mitä ajattelen tästä kaikesta? Että se oli häiriintynyttä, varsinkin sitä, todella rumaa ja likaista myös. Hyvin pelottavaa. Ja keho ikävä kyllä myös reagoi kuten keho reagoi ja se aiheutti taas lisää kauhua ja pahaa oloa. Jos ajattelen todellisuutta... En edes tavallaan osaa ajatella sitä mitenkään. Ikään kuin näen vain pelkkää mustaa. Ehkä siksi juuri käsittelen runollisesti? Näen vain mustaa. Ei mitään. Se on niin väkivaltaista, niin surullista ja niin pelottavaa että en edes osaa avata mitään tapahtuneesta jos ajattelen puhtaasti realiteetteja. Kaiketi tämän takia verhoilen sen tavallaan hyvän kertomuksen muotoon ja käsittelen taiteellisesti. Sisälläni on mustuus jota ei voi tuosta vain avata. Pitää lähestyä sitä jollain muulla tavalla.

Aika erikoista itse asiassa ajatella kaikkea nyt tästä valosta. Että mikä oli todellisuus, todellisuus jos en käsittele sitä taiteellisesti. Sitä kuvailisi parhaiten vain kaaoksena sanoja; ulostetta, virtsaa, oksennusta, kauhu, repikää se irti, hyi ruma, omg, paha, olen sieluton... Hahmotan vain jonkinlaisen kaaoksen. Pimeyttä ja pimeydessä erilaisia aistimuksia, pahoja hajuja, jotain epämääräistä julmuutta... Ei siitä ota selkoa. Ehkä pyrin jatkossa ajattelemaan asioita enemmän näin - mikä oli todellisuus kaikessa, jos unohdetaan runollinen tapa kuvailla.