Perspektiiviä elämään

Jos valittaa elämäänsä niin pitäisi katsoa videoita vankilaoloista maailman pahimmissa vankiloissa. Saa aika hyvin perspektiiviä siitä mitä todellinen helvetti on. Tässä ohessa yksi video niistä.

Voisin olla tuolla itse. Oivalsin että ei ole itsestäänselvyys etten ole niin sanotusti paha tai jopa puhtaasti paha ihminen. En edes narsisti. Kaipa kaikista vain ei tule sellaisia. Heistä tulee herkkiä, empaattisia ja todella rikkinäisiä.

Ymmärsin arvostaa elämääni uudella tavalla. Jokin, alienit, intuitio, mikä lie, sanoo minulle varsin inhimillisen närkästyneesti, "älä valita". Ja se auttoi.

Ei ole syytä valittaa yhtään mistään. En tajua miten hyvin on. Täysin psyykkisesti terveestä olen ehkä kaukana mutta voi olla etten ehkä edes tiedä mitä on oikea helvetti. 

Pimeyden ytimeen -kirjassa kerrotaan mitä pimeästä verkosta löytyy. Joku sinne oli kuvannut itseään miten repii oman silmänsä irti päästään. Tuskin voin edes ymmärtää tällaisen henkilön kokemusmaailmaa. 

Tuolla Mieli-polulla kun käytiin, tuli puheeksi ne todella huonovointiset potilaat jotka siellä rakennuksessa ovat edelleen hoidossa. Ohjaaja kuvaili että heihin ei saa kontaktia, he hokevat samaa sanaa, huutavat tai ovat "muissa maailmoissa". 

Aloin olla todella utelias tällaisten potilaitten suhteen. Haluaisin tutustua heidän sairauteensa. Itsehän olin aikanaan täysin tärähtänyt. Ilmaisin pahoinvointiani irvistelemällä, pyörin ympyrää että pää menisi sekaisin, leikin yhteydessä pyllistelin ja ilmeilin... En ehkä enää muista miten pahalta minusta silloin tuntui mutta muistan suunnilleen miten ilmaisin itseäni ulospäin.

Se oli siis omalla kohdallani toistaiseksi pahinta mitä muistan kokeneeni mutta voi olla pahempaakin helvettiä. Mutta vaikka miten pahaa olisi ollut, ei aivan tuollaista helvettiä. Saati että olisi joutunut elinkautiseen tuollaiseen vankilaan. Loppuelämäksi tuomittu olosuhteisiin joissa lähtee järki varmasti jo parissa viikossa saati kymmenissä vuosissa. 

Minut on laitettu eristyshuoneeseen osastohoidossa. Siellä on kylmät kiviset seinät ja lattia ja pelkkä musta patja lattialla. Siellä sitten yksinään olla. Viimeksi kun olin siellä, liikuskelin siellä levottomana ja valvoin. Enempää en muista.

Todella huono tapa käsitellä psykoottisia potilaita. Menee järki pelkästään tuollaisessa huoneessa joitain tunteja yksin ollessa. Miten pahasti järki lähtee eristyssellissä jossa on aina valot pois yötä päivää, jossa joutuu olla päiviä, viikkoja, pidempään? 

Omasta kokemuksesta helvetille ei ole rajoja. Jos luulee että jokin on pahinta mahdollista, löytyy jotain vieläkin pahempaa. Onko terveys samanlainen juttu? Niin ajattelisi että jos pahoinvointi voi olla yhä syvempää ja syvempää niin myös terveys voi olla parempaa ja parempaa. Sitä terveyttä kohti, siis.