Mielen kahleet ja niistä vapautuminen

Olen tänään kävellyt paljon. Ja miettinyt samalla.

Saavutin jo vapauden, kunnes se haalistui. Ehkä se tulee myöhemmin takaisin. Sitten saavutin tyhjän täydellisen äärettömän olon hiljaisuudessa äänten ja sanojen ja ajan taustalla. Oivalsin myös jotakin tärkeää.

Oivalsin, että minun ei täydy panikoida eikä ottaa niin vakavasti sitä jos ahdistaa. Yllättäen olin paljon juurettuneempi kehooni, tämän ymmärryksen myötä. Jatkossa en aio ottaa ajatuksiani, ahdistustani ja huoliani liian vakavasti. Ei murehtimisessa ole mieltä, myöskään, kuten aina pahuudesta ja kärsimyksestä puhun. Turhaa, tarpeetonta ajan hukkaan heittämistä ja mielialan pilaamista ilman että se edes hyödyttäisi, usein päinvastoin!

Nauratti hirveästi kävellessä kun tunsin tätä vapautta, koska mieleeni tuli ajatus, mitä jos olenkin vain lapsi ja kaikki tämä on isoa leikkikenttää? Tuntui että olen leikkimään vapaa lapsi ja mitään rajoitteita ei ole. Nauroin vapautuneesti. Ei mielen kahleita!

Meillä on erilaisia kahleita meillä ihmisillä. Jotkut kahlitsevat itsensä ajatukseen mitä muut heistä ajattelevat, jotkut rahan ja materian lisää haalimiseen, jotkut suosion tavoitteluun... ylipäätään siis haluamiseen, voisi sanoa. Kahlitsemme itsemme luomalla ongelmia asioista joiden ei pitäisi olla ongelmia. Kuten vaikkapa kykenemättömyys sanoa ei, pistää rajat itselleen, työasioista tai opiskeluista stressaaminen, eli siis kaikenlaiset erilaiset arkiset huolet joita ihmisillä on. Mutta ne ovat tarpeettomia kahleita. Ilman niitä sujuisi helpommin, paremmin!

Ehkä myöhemmin kirjoitan merkintöjä ja ehkä jopa kirjan siitä miten näitä kahleita aletaan purkamaan ja päästään yli. Sitten, kun siinä on onnistunut, ihmettelee että miten tuo edes olikaan minulle ongelma. Oli kyseessä mikä vain ongelma, yli pääseminen on mahdollista hyvinkin, siihen vain täytyy löytää oikeat keinot, ja ottaa ensimmäinen askel. Sen osaan neuvoa jo nyt. Ensimmäinen askel. Siitä kaikki lähtee.

Ensimmäisen askeleen voi ottaa päättämällä, nyt tämä loppuu. Voit ottaa sen jos olet lopen uupunut masennukseen, ahdistukseen, tuskaan ja niin edelleen. Sen jälkeen suosittelen kirjoittaa asian ylös ja alleviivata tai piirtää rajat oivalluksellesi. Se voi olla jokin näistä seuraavista, syy, miksi haluat muutosta. Nyt tämä loppuu. Nyt en jaksa tätä enää. Nyt haluan tämän loppuvan. En halua enää olla masentunut. En kestä enää ahdistusta. Haluan oppia kieltäytymään. Ja niin edelleen. Kun olet ottanut ensimmäisen rohkean askeleen, on aika toiminnalle. Sitten voi esimerkiksi kirjoittaa ongelmasta, vaikka ranskalaisilla viivoilla mitä se on, mitä ajattelet siitä, miltä se tuntuu ja niin edelleen. Tai sitten kirjoita ajatuksenvirtaa. Itse kun kirjoitan, kuulustelen ajatuksiani hiljaisuudessa. Mitkä sanat kumpuavat hiljaisuudesta mieleen? Ne kirjoitan. Ole avoin alitajunnallesi. Se tietää vastaukset.

Joudut luultavasti astumaan epämukavuusalueelle kun aloitat työstämisen prosessin. Se on vain väliaikaista, että tuntuu epämukavalta. Ei kannata luovuttaa siihen. Joutuu ehkä pakottamaan itseään. Sekin on kannattavaa. Myöhemmin siitä tulee luontevaa, siitä, mihin pakotit itsesi. 

Eheytyminen on mahdollista ja kun jaksat etsiä, löydät vaikka minkämoisia keinoja siihen. Seuraa polkua, johdatusta, intuitiotasi. Se johdattaa perille.