Masennuksesta toipuu

Se on jännä... Että kun vapautuu masennuksesta niin tajuaa sen että oli kaiken aikaa masentuneenakin vapaa tekemään mitä vain kivaa ja nauttimaan elämästä.

Miten sitä kuvailisi. Sitten kun masennus lopulta helpottaa - se on mahdollista - huomaa että kaikki oli aivan samoin ennenkin mutta sitä ei tavallaan nähnyt. Masennus on kuin varjo joka peittää auringon valon mutta se aurinko paistaa kaiken aikaa siellä varjosta huolimatta. Silloin kun varjo peittää auringon sitä ei vain tiedosta miten valo on kaikkialla missä varjoa ei ole.

Mikään ei toisaalta ole yhtään erilaista elämässäni nyt kuin ennen. Tavallaan mikään ei ole muuttunut siitä kun olin masentunut, tähän, kun en ole. Ymmärrän vain paremmin että olen, ja aina olen ollut, vapaa elämään huolettomana. Vapaa tekemään kivoja asioita. Masennus on varjo, valetta, harhaa, jos ajattelee mitä on ilman sitä. Se on se tila masennuksen varjon taustalla jossa on tyytyväinen.

Masennus on mahdollista voittaa. Itselläni se vei vuosia, kymmenen, ehkä parikymmentä. Ei kaduta. Se on lyhyt aika. Haluan vain sanoa että masennus on mahdollista voittaa.