Aina on toivoa

Menin vähän kävelylle. Mukava sää, leuto ja lempeä lämpö. Poikkesin hampurilaiselle, nam! Sitten haen kirjastosta varaamani kirjan. Sellainen kirja joka kertoo murhaajasta joka muutti koko elämänsä ja taisi tulla uskoon. Elämäkerta, siis. 

Nyt on kesä ja aion nauttia tästä. Voisin käydä enemmänkin kävelemässä, kiertelemässä paikoissa. Tuntea olevani vapaa. 

Aloitin lukemaan tätä kirjaa. Kiinnostavaa - samaistuttavaa myös, siis se osa, kun hän kertoo lapsuudestaan ja isästään. Hyvin häiriintynyt, kuvaillaan häntä itseään lapsena. Isä on väkivaltainen juoppo. Se sai miettimään taas sitä millainen itse olin murrosiässä - hyvin häiriintynyt myös, eri tavoin vain. Käyttäydyin hyvin, olin kiltti, koulu meni hyvin ja niin edelleen mutta seksuaalisesti olin todella sekaisin. Isäni... Hän on seksiriippuvainen ja räjähdysherkkä. Luulisin. 

Tämän miehen silmät... Isäni näyttää aivan samalta. En osaa pukea sanoiksi tuota katsetta. Sanoisin kolkko. Se katse on jäänyt kummittelemaan minua. Olen omaksunut sen itselleni. Minusta on lapsuuden kuva, koulukuva vuodelta 2002 ja 2003. Ero on huomattava. Hymyilen aiemmassa kuvassa ja näytän ihan hyvinvoivalta. Seuraavana vuonna ilmeeni on muuttunut. Ihoni on kalpea, hiukset lyhentyneet, tummat silmänaluset ja epämääräinen hymy. Isän hymy. Maailman rumin olento minulle on tuo henkilö. Ja aloin näyttää häneltä. Välillä tuntuu, edelleen, ettei minusta ole enää minua itseäni jäljellä yhtään, tuo hymy, virne vain. 

Taas saa miettimään. Jos minä olisin rikollinen? Kirjassa tämä henkilö kuvailee että kosti isänsä väkivallan pikkuveljelleen. Meillä taisi veli olla se joka kosti minulle kaiken. Minä uhrauduin veljeni vuoksi. Enää en uhraudu, en kenenkään vuoksi. Annoin kai veljeni tehdä mitä teki. Ajattelin ettei hän muuten selviä, jos ei saa purkaa minuun kaikkea sitä paskaa. Halusin ja edelleen haluan epätoivoisesti pelastaa veljeni. Rakastan häntä syvästi. Hän on kohtalotoverini. Emme ole yhteyksissä. Äiti kertoo hänen kuulumisia joten jotakin tiedän. 

En tiedä onko veli ehkä valinnut rikollisen polun. En tiedä tai muista veljestäni juuri mitään. En tiedä yhtään millainen aikuinen hän on. Tiedän ja muistan vain että aggressiivinen ja tätä äitikin on kertonut. Veli hermostuu herkästi. 

Suren koko perhettä ja sukua ja lemmikkieläimiä. Olen avuton tekemään mitään. Se kiukuttaa. Se on niin väärin! Haluan vaan että väkivalta loppuu ja lemmikki saisi paremman kodin. En tiedä mikä tilanne nykyään perheessä on. En käy kylässä. En tiedä kärsiikö se koira. Mahdollisesti, mitä nähnyt sitä muutamaan otteeseen. Vinkui hirveästi vaikka tilanne oli ihan tavallinen lenkitys. Olen vihainen itselleni kun en osaa tehdä muuta kuin antaa olla. Tein ilmoituksen, ilmeisesti ei puututtu. Vituttaa. 

Saan siis olla omasta elämästä erittäin kiitollinen. En ole ajautunut väärille poluille. Minun tarinani täytyisi vielä kuulla. Hahmotan sen päässäni. Se on tarina toivosta. Miten tehdä oikeat valinnat. Miten eheytyä. Että vaikka olisi kuinka huonot lähtökohdat, voivat unelmat toteutua.