Kiusaaminen on väärin

Olen ollut naurunaihe aina jollain lailla. Ensimmäistä kertaa kai alaluokilla. Näytin kieltä pojalle luokallani ja hän purskahti nauruun ja kihisin vihasta penkissäni. Häpesin itseäni ilman mitään erityistä syytä yläluokilla - söimme ruokalassa ja nolotti siinä vain olla. Ei enää voisi vähempää kiinnostaa muiden pilkka. Alan saada sellaista itsevarmuutta että en piittaa. 

Välillä on tuntunut todella musertavalta millainen maine minulla on. Nyt en välitä. 

Mutta miettikää vähän mitä ja miten ihmisille puhutte. Ette voi mitenkään tietää miten joku kärsii ja minkälaista tuhoa aiheutatte sanoillanne. Joku voisi musertua täysin niin että esimerkiksi ei uskalla puhua enää mistään kellekään. Joku saattaisi lannistua ja luovuttaa ja mennä huonompaan vointiin. Aiheutatte hallaa. Sekö on okei? Sekö on fiksua? Menkää itseenne. 

Olen hiljalleen voimistunut näiden ikävien kommenttien myötä. En enää oikeastaan välitä. He eivät tiedä mitä puhuvat.

Jatkan prosessia piittaamatta ilkkujista. Minä en ole se jonka pitäisi tässä hävetä. Miettikää sitä.