Tarkoitan hyvää eikä tunnuta huomaavan

Sain, jälleen kerran, palautetta josta en oikein pitänyt. Ei ehkä vittuilua mutta sellaista kommenttia että toistan itseäni ja että minulla olisi tarve vakuuttaa muita siitä että olen eheytyneempi.

Ei minulla ensinnäkään ole mitään tarvetta vakuuttaa ketään mistään. Kerron vain mitä koen. Toinen mitä sain taas kuulla on se että toistan itseäni. Varmasti toistankin. Tämä prosessi menee näin. Sipulin lailla kuoritaan auki, samat teemat toistuvat, niitä vain katsotaan eri valossa ja eri tavalla sen myötä kun aikaa kuluu. Olen siis toisin sanoen joskus kokenut että nyt eheydyn todella, ja nyt kun sanon samat sanat, vaikka niiden sanojen sisältö on muuttunut, sanavarasto ei riitä kuvaamaan sitä miten "eheytyminen" eri aikoina on tarkoittanut eri asioita. Eli nyt kun puhun siitä jälleen kerran miten eheydyn, tarkoitan eri asiaa kuin vaikkapa vuosi sitten kun sanoin että eheydyn.

Se on aika tuskastuttavaa kyllä kun ihmiset eivät ymmärrä minua sillä tavalla kuin miten itse koen ja ymmärrän tätä kaikkea vaikka yritän parhaani mukaan sanoittaa tätä, vai onko muilla vain kivaa kiusata ja takertua sanoihini ja vetää niistä omat johtopäätökset? Jos näin on niin menkää itseenne ja miettikää onko coolia kiusata jotakuta jolla muutenkin on aina ollut tarpeeksi vaikeata mielenterveyden kanssa ja joka on jo tarpeeksi ollut kiusaamisen kohde muutenkin.

Tuntuu taas vähän typerältä se miten joudun selittää itseäni. Ehkä en enää edes yritä. Ihmiset ajatelkoot mitä ajattelevat. Ainakin ne, jotka tuntevat minut tosielämässä, ymmärtävät paremmin enkä ole tullut kenenkään taholta kiusatuksi näin kasvotusten kuin netissä. Hoitotaho näkee edistyksen. Täällä netissä näemmä sitä joko ei nähdä oikeasti tai sitten nähdään mutta tykätään kiusata. Kuitenkin, sain vasta kuulla työntekijältä joka minut tuntee muutaman vuoden ajalta miten vuodessa on tapahtunut iso muutos ja lääkäri on todennut että nyt menee ihan hyvin. En käsitä miten tämä ei välity muka kirjoituksistani. Tai sitten te olette lauma kusipäitä joiden on kivaa nostaa esiin kaikki se mistä saa kiusaamisen aihetta.

Kuitenkin, tämä draama on aika turhanpäiväistä. En minä nyt ihan tällaista huomiota ole kaivannut. Olen ollut melko usein draaman keskipisteenä ja aika vaivautunut siitä. Yritän levittää hyvää sanomaa, kertoa eheytymisestä, kertoa miten traumat voi voittaa, kertoa neuvoja kaikille jotka niitä kaipaavat ja niin edelleen. Ja silti jotenkin tässä käy aina niin että tulee vain lisää ja lisää draamaa. Eikä kukaan tunnu huomaavan hyviä tarkoitusperiäni. En kuitenkaan yritä hakea huomiota. En yritä, tai ainakaan halua jos vahingossa teen niin, traumadumpata. En halua muuta kuin levittää rauhan ja rakkauden sanomaa, eheytymisen ilon sanomaa, tsempata kaikkia ja muutenkin hyvää vain toivon. Ja tätä ei tunnu kukaan huomaavan. Onko minulla jokin energia minussa että vedän puoleeni negatiivisuutta? En tiedä mutta on se surullista. Toivon edelleen että joku saa kirjoituksistani jotakin irti, ja se toteutuisi mikä tavoitteeni on.

Tuntuu tuskastuttavalta siis että vaikka yritän kuinka kertoa miten hienona koen asiat ja kerron niistä parhaani mukaan sanoittaen, ei tunnu se sanoma välittyvän. Haluan jakaa hienot hetket muille ja toivon että muutkin saisivat siitä jotain itselleen mutta ei kukaan oikeastaan tunnu tätä ymmärtävän mitä yritän sanoa. Tai eivät edes halua ymmärtää? Se surettaa.