Välitän heistä edelleen

Perheeni... Syvästi suren heitä, minkälainen elämä heillä on ollut. En ole ainut joka on kärsinyt ja kärsii. Suren sitä että vanhemmilla se on koko elämä alusta loppuun. Veljestä en tiedä miten hänellä on mahdollisuus eheytyä. 

En piittaa siitä että he ovat satuttaneet minua. En hyväksy sitä mutta ymmärrän. Kai voisi sanoa että annan anteeksi. He eivät osanneet muuta. 

Kaunista surua. Sitten kun he ovat poissa, suren varmasti jos joitain keskusteluja ei ole käyty. Haluan ilmaista heille tämän mitä nyt kirjoitan. Tiedän heidän tekonsa ja annan anteeksi ja välitän heistä edelleen. 

Se ei tarkoita ettenkö kokisi myös esimerkiksi vihaa heitä kohtaan. Asiat eivät ole mustavalkoisia. Koen raivoa, inhoa, surua ja niin edelleen. Haukun isäni pystyyn. Ja pohjalla on silti välittämistä. 

Ehkä olen kasvanut henkisesti niin että nykyään koen rakkautta kun taas entinen minä koki raivoa ja oli ilkeä perhettä kohtaan. Käyn läpi niin nykyisiä tunteita kuin menneitä. 

Haluan kertoa tämän perheelleni. Anteeksiannon kautta vihan kierre katkeaa. En koe katkeruutta siitä mitä he tekivät. Ymmärrän. Tuskan kierre katkeaa minuun. Sovitan kivun. Olen käsitellyt pahuutta ja rakastan molempia puolia. Vaikeaa pukea se sanoiksi.