Minä Marie-kisu meow
Ajattelin että minkä väriset hiukset fursonallani oikein on. Tulin siihen tulokseen että hänellä on valkoinen tukka vaikka omani on tumma. Se heijastelee valoa ja kirkkautta. Enkelimäisyyttä.
Ehkä itselleni ei sovi valkoiset hiukset mutta sonallani voi sellaiset olla. Se heijastelee sisintäni enemmän kuin että olisi täysin minun näköinen. Ehkä hän heijastelee sellaisia puolia minusta jotka poikkeavat lookistani tummana ja eroottisena. Hän on valoa hohtava enkelikisu.
Hänellä on valkoinen turkki tummilla merkeillä. Valkoiset pitkät hiukset. Sinivihreät silmät. Viettelevä katse.
Tekoälyä taas. Nyt sitten vaan pohdin että jos säästän parisataa euroa joka kuussa niin muutaman vuoden kuluttua saisin rahat fursuittiin hankittua. Alan todellakin säästämään. Pitänee sopia että edunvalvoja laittaa ne rahat jotenkin sivuun.
Olen pohtinut fursonaani huolella. Hän on pohjoisen eksoottinen kissaeläin koska olen suomalainen. Hänellä on sama luonne kuin minulla. Hän on lumileopardi mutta hieman pienempikokoinen, nimesin hänet siis lumileopardikissaksi, kuten lapsuuden kissaleikeissä. Hän on kuitenkin iso kissa koska olen vahva ja itsenäinen nainen. Lumileopardi on myös erakko kuten minä olen ollut.



Kommentit
Lähetä kommentti