Aloitin teatteriharrastuksen
Kerron ensin teille vähän viime päivistä ja tekstin lopussa millaista oli improilu, uusi harrastus.
Viime päivinä olen ottanut rennosti. Olen ollut tekemättä mitään ihmeellisempää, kuunnellut vain itseäni, mitä milloinkin haluan tehdä, ja tehnyt sen. Olen käynyt kävelylenkeillä luonnossa, ihastellut tätä meidän maailmaa joka hitaasti alkaa avartua minulle uudessa valossa, kauniimpana, eläväisempänä, katsellut elokuvia ja kuunnellut rentoutusmusiikkia sängyssä peiton alla lämpimässä makoillen ja vain nauttien olemassaolosta.
Mullistavia aikoja eletään. Olen ottanut isoja askelia eteenpäin siitä lähtien kun viikko, pari sitten aloitin tekemään hengityshajoituksia. Niistä on ollut aivan hitosti hyötyä. Olen ottanut tavaksi tehdä niitä aina vähän joka välissä, olin sitten ulkona tai kotona, seisoen tai istuen. Seisaaltaan ne yleensä toimivat parhaiten. Ulkona kävellessä joutunut olla tarkka etten kaadu kun näitä tekee niin alkaa pyörryttämään. Kuulostaa ehkä huolestuttavalta mutta se on hyvänlaatuista pyörtymyksen tunnetta. Sitä seuraa aina vastaavasti maadoittuminen.
Ei ole aikoihin edes näin tervettä oloa ollut. En tiedä, koska viimeksi, jos koskaan. Kehoonnuin niin että tuntui että olen minä. En ymmärrä miten voi tuntua näin eheältä. Sanat eivät riitä kuvailemaan tätä tunnetta. Kaikki ongelmat ja vaikeudet vain unohtuvat kuin niitä ei olisi ollutkaan. Tunnen kehoni ja fyysisesti ympäristön, eli depersonalisaatio ja derealisaatio lievittävät. Dissosiointi on todella omituinen mekanismi kyllä kun se että siitä hiljalleen parantuu, koko todellisuus muuttuu erilaiseksi. Aivan kuin syntyisi uudestaan ja näkisi kaiken siinä valossa mitä se oikeasti on eikä sumuisten lasien läpi.
Tunnen olevani kaunis enkä ruma hirviö. Nimitin sitä rumuusenergiaksi. Se hälvenee. Kasvoni kirkastuvat ja kehoni tuntuu raskaalta kuten sen kuuluisi tuntua. Kehoni tuntuu aivan äärettömän ihanalta ja kauniilta sisäisesti.
Energiani on tuntunut sirpaleiselta ja rumalta ja nyt se alkaa muuttua kauniiksi ja naiselliseksi. Se on vuosia ollut ikään kuin särkynyt. Kadotin kokemuksen sukupuolesta.
Tulen vielä saamaan eheän itseni takaisin ja olemaan terve ja kaunis. Luotan tähän täysin. Tiedän nyt että se on mahdollista. On äärimmäisen helpottavaa kun voi luottaa että eheytyminen jatkuu edelleen.
Eilen aloitin uuden harrastuksen. Näyttelemisen, nimittäin, mistä olenkin jo aikaisemmin puhunut, että tahdon teatteria harrastaa. Jännitti vähän ja olin jopa hieman ahdistunut etukäteen että mitä tästä tulee. Iskeekö traumatriggerit paikan päällä päälle? Olenko vain ahdistunut? Tein hengitysharjoituksia ennen improon menemistä. Suhtauduin myönteisesti ajatukseen että olisin ahdistunut, jospa ahdistus purkautuisi pois. Sain kyydin paikan päälle. Autoon mennessä tuntui lähinnä innostusta ja positiivinen jännitys. Tästä voi tulla kivaa. Siellä oli jotakuinkin kuusi ihmistä pihalla odottamassa. En onneksi arastellut. Oli hyvä ja myönteinen ilmapiiri. Tuntui, että näitä ihmisiä ei tarvitse arastella. Olin tyytyväinen että lähdin.
Mentiin sisälle, riisuttiin takit pois ja kengät jaloista. Kysyin muilta että onko heillä aiempaa kokemusta, ja oli. Minä olin ainut ensikertalainen. No, jokainen on joskus ensikertalainen! Ensiksi oli lämmittelyä, huono muisti minulla niin en muista kutsuttiinko sitä sanalla lämppäri. Se oli ihan vain tilassa ympäriinsä kävelyä. Sitten käveltiin nopeammin, sitten niin kuin keho olisi kevyt, ja kuin keho olisi raskas, ja niin edelleen. Sen jälkeen muistaakseni tehtiin harjoitus jossa ollaan kuin patsas tietystä aiheesta jonka ohjaaja heitti ilmoille. Oli myös harjoituksia parin kanssa jossa ensin toinen sanoi lauseen, tyyliin "olisiko kivaa mennä kalaan" ja toinen jatkaa esimerkiksi "kyllä, ja otetaan virvelit mukaan" ja niin vuoropuhelua jatketaan. Minä parini kanssa tein kymmenen muksua ja hylättiin ne päiväkotiin kun mentiin maailmanympärysmatkalle. Heh. Oli hyvin hauska harjoitus ja ohjaajakin hymyili.
Sitten oli näyttelemistä. Jännää! Tässä olin vähän kömpelö, uusi kun olen. Mielestäni nolasin itseni mutta ei se haittaa. Annettiin kolme sanaa ja improvisoitiin kohtaus jossa nuo sanat tulee sanoa. Oltiin pareittain. Minä parini kanssa olin autossa ja tornado riehui ja lehmät lensi. Hämmästelin muiden näyttelemistä, miten luontevaa se oli. En itse ollut yhtään niin hyvä. Mutta oli se silti kivaa ja jännittävää!
Kerroin alkuun epävarmuuksistani ja miten jännittää vähän olla uusi. Oli sydäntä lämmittävä hetki kun ohjaaja antoi minulle palautetta että ensikertalaiseksi meni todella hyvin, vaikka sanoinkin että jännittää. Ja sitten sain aplodit kaikilta. Oli aivan ihanaa saada tuollainen reaktio siellä.
Huomasin että teatterin harrastajat ovat ehdottomasti se minun ihmisryhmäni. Ja huomasin senkin että tämä ehdottomasti on se minun juttu, vaikka en aiemmin koskaan ole miettinytkään näyttelemistä harrastuksena. Tuli intohimo kehittyä tässä näyttelemisessä. En näkisi mahdottomana ajatuksena päästä rooliin joskus näytelmään, mutta siihen paremmin voisi vastata ohjaaja. Olisi ihan upeaa näytellä tunteella.
Sain luvan lisätä blogiini kuvia. Tässä patsas muistaakseni Jeesuslapsesta.
En muista mikä tämän patsaan idea oli mutta otin itse ujon asennon.
Tällaista hassuttelua!




Kommentit
Lähetä kommentti