Kuinka oppia nauttimaan elämästä
Ihanaa tänään herätä aikaisin aamusta katsomaan Muumeja ja juomaan aamukahvit. Tuli myös nukuttua hyvin ja melko sikeää unta. Olen todella onnellinen tänään. Ahdistaakin vähemmän.
Tänään on kivaa puuhaa tiedossa. On omaistenpäivä. Eli vietetään kesäpäivää saunomalla ja uimalla ja läheisiä voi tulla myös mukaan ja taitaa olla ehkä jotakin grillattavaakin tarjolla. Ihanaa päästä pitkästä aikaa saunomaan. En ole saunonut varmaan muutamaan vuoteen. En myöskään vielä ole käynyt uimassa tänä kesänä.
Jotenkin olen nyt vähemmän ahdistunut myös! Tuntuu erilaiselta... Sellaiselta että en turruta tai passivoi itseäni vaan olen enemmän elossa.
Ostin tällaisen korun kirpputorilta viidellä eurolla. Edellinen ristikoru hajosi niin halusin ostaa uuden ja tämä kelpaa. En ole uskossa mutta jotenkin tykkään pitää tätä. Välillä puristaa se nyrkkiin ja rukoilla.
Muutamia päiviä sitten tuntui että otan aavistuksen verran ja hitaasti askelia ylöspäin mutta että laskuja ei tule. Nyt tuntuu siltä kuin menisin tasaiseen tahtiin eteenpäin niin etten nouse enkä laske. Tuntuu vakaalta ja myönteiseltä.
Tunnen oloni itsevarmemmaksi. Tunnen oloni myös kauniimmaksi. Rakastan itseäni älyttömän paljon.
Miten oppia nauttimaan elämästä täysillä? Hyviä uutisia, se on mahdollista, oppia nauttimaan elämästä enemmän ja täysillä.
Itse olen oppinut hiljalleen, aivan kuin minkä tahansa muun taidon, oppimaan ottamaan kaikki irti elämästä. Esimerkiksi pelkästään aamulla aikaisin herääminen ja kahvin juominen on ihanaa. On upeata kävellä ulkona luonnossa ja olla vain hiljaa luonnon kanssa yhteydessä. Nautin kaikista arkisista toimista täysillä. Sinäkin voit oppia sen.
Ensinnäkin olen oivaltanut että saan laiskotella. Ei tarvitse, täydy, ole pakko tehdä. Tietysti on velvollisuuksia jotka on pakko tehdä mutta sen ei tarvitse tuntua velvollisuudelta ja pakolliselta. Sellaisistakin asioista jotka ovat pakollisia, voit oppia ottamaan rennosti ilman paineita. Sitten on tietysti asioita joista saattaa ajatella että tämä on pakollista. Ei, ei se ole. Jos kotona on vähän sotkuista, ei ole "pakko" siivota heti jos et halua tai jaksa. Ainakaan heti. Asiat voi kyllä siirtää myöhäisempään ja tehdä sitten kun siltä tuntuu.
Sen lisäksi olen oivaltanut ettei stressissä ole mieltä. Tämä liittyy laiskotteluun ja velvollisuuksiin. Kun oivallat että ei täydy tai ole pakko, pääset myös irti stressistä. Ei ole syytä stressata koska se on turhaa eikä se johda mihinkään. Asiat joille et voi mitään, eivät ole stressaamisen arvoisia. Kuormitat itseäsi turhaan stressaamalla sellaisista asioista. Kun tajuaa järjellä ja sisäistää sen ettei stressissä ole mieltä, voi siitä päästää irti.
Yksinkertaiset asiat voivat olla luksusta. Aivan tavallinen koti voi tuntua linnalta, pieni eläke siltä että elät yltäkylläisyydessä rahallisesti, ulkona syömässä käyminen lomamatkalta ja hienolta ravintolalta ja arkiset toimet tuovat syvää tyydytystä vaikka olisi kuinka mitätön asia hyvänsä kuten vaikkapa viiden euron jäätelö ja sen syöminen kesällä tai yhdet sauhut tupakasta tai jopa asiat joita voisi ajatella inhottavina velvollisuuksina kuten siivoaminen, voi oikeassa mielentilassa olla tyydyttävää. Sinulla siis ei ole ehkä paljoa mutta saat kokemuksen yltäkylläisyydestä, rikkaudesta, rakkaudesta.
Saat upean elämän, oli sinulla kuinka vähän tai paljon hyvänsä.
Sen sijaan että haalisit lisää ja lisää materiaa, rakkautta, kauneutta, voit omistaa vain vähän ja tuntea silti olevasi miljonääri. Vastaavasti voi olla että sinulla on miljoonia etkä siltikään ole tyytyväinen. Siksi kyse onkin enemmän siitä mitä pään sisällä on eikä siitä mitä ulkoisesti, näennäisesti, sinulla on. Ja se kaikki on opittavissa. Joten onneksi olkoon, voit saada kaiken - vain asennoitumalla asioihin eri tavalla.
Elämä on liian lyhyt siihen että suorittaisit sitä ja unohtaisit nauttia matkasta. Elämä on matka joka tulee kulkea rauhallisesti ja nauttien jokaisesta askeleesta. Päämäärä ei ole niin tärkeä kuin matka.
Harmi että en muista tarkalleen prosessia, sitä miten opin tämän kaiken jotta voisin selittää sitä teille tarkemmin.



Ootko tässä sinä?
VastaaPoistahttps://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/b489b453-acbc-464e-8a55-b0ebf55d60a0
En ole. Voi luoja... Ei olis kauhean kivaa jos kävisi noin.
Poista