Luonto opettaa ja oivaltaa

Tänään heräilin hieman masentavissa fiiliksissä mikä kuitenkin kääntyi iloksi kun pääsin ulos kävelemään. Lähdin kävelylle musiikin kanssa ja mietiskelin kaikenlaista ja ihan vain nautin kauniin aurinkoisesta ilmasta ja syksyn tuoksusta ilmassa. Hymyilin kun Alizeen pirteä biisi lähti soimaan ja ajattelin miten ihanaa on lähteä ulkoilemaan.

Katselin ympärilleni puita ja havainnoin miten valo ja varjo leikkii niissä, miten aurinko paistaa kirkkaana puitten lomasta ja puut heittävät varjoja maahan. Pohdin syvällisesti valoa ja varjoa, hyvyyttä ja pahuutta, ja niiden vastakkainasettelua.

Kuolemanrajakokemuksia saaneet ihmiset ovat kuvailleet että kuollessa on vain valoa ja autuutta. Pohdin mitä jos täällä maan päällä, eläessä, ei olisi varjoa ollenkaan, pelkkää valoa. Silloin ei osaisi peilata valoa varjosta. Varjo on yhdessä valon kanssa täällä. Mutta varjon voi oppia kesyttämään. Jokainen voi omalla kohdallaan käsitellä pimeytensä ja muuntaa se elämänvoimaksi tuhon sijaan.

Yleensä ajatellaan että pahuus on tuhoa. Sitä se monesti on - jos sitä ei ole kesyttänyt ja muuntanut elämänvoimaksi. Koen itse että pahuus voi olla elämänvoimaa - ei pahat teot vaan itsessään se energia. Se voi olla valon rinnalla elämänvoimaa kuten valo on.

Pahoja tekoja tekee ihminen joka ei ole sujut ja voittanut omaa pahuuttansa. Se taas kun on voittanut tämän heikkouden tehdä väärää, itsessään, voi pahuuden energiasta nauttia. Tarkoitan tällä esimerkiksi sitä että nauttii väkivaltaisista elokuvista, kauhuelokuvista, rikosromaaneista ja muusta vastaavasta viihteestä. Harva joka pitää true crimesta itse on murhaaja. Itselläni tämä yhdistyy varsinkin seksuaalienergiaan. Se on viettelystä, ilkikurisuutta, tiettyjä BDSM-tyyppisiä asioita. Seksuaalienergia toki on elämänvoimaa.

Pimeys ja valo eivät sodi keskenään. Tuo on itseasiassa hyvin syvällinen lausahdus... 

Siinä kävellessä myös humahti yhtäkkiä tunne että olen tässä todellisuudessa. Kun dissosioi vahvasti, ei oikein tunne olevansa läsnä ja kehollinen, ympäristökin tuntuu epätodelliselta. Mutta havainnoin ympäristöä yhtäkkiä ja sitä miten maadoitan korkeammat energiat maallisempiin. Se oli kuin taivas maan päällä.

En pidä enää oikein sanasta "täydellisyys" missään suhteessa enkä sen tavoittelemisesta, enemmän pidän jatkuvasta kasvusta joka voi olla "täydellisempää" kenties mutta sanana täydellisyys viittaa siihen ettei sen jälkeen enää kasvua ole, kaikki on saavutettu. Tätä en koe todeksi. Mutta kun fiilistelin tuota pimeyttä ja valoa niin kun koin niiden yhdistyvän itsessäni, voin tuosta kokemuksesta käyttää sanaa täydellisyys.