Liikutuin ja alan elää

Olen tullut siihen pisteeseen elämässä että alan todella voimaan hyvin. Tässä muutaman kuukauden ajan on alkanut tasaisesti menemään hyvin, kuin suora viiva joka ottaa välillä hienoisia harppauksia ylöspäin ja sitten taas menee suoraan. Ei siis epävakaata ja heittelehtivää siksakkia missä tulee voimakkaita nousuja sekä laskuja. Viimeiset pari viikkoa varsinkin muutosta. 

Tämä tasaisuus tuntuu paljon paremmalta kun maanisia sävyjä omaavat nousut. Aiemmin kuvittelin että tasaisuus tarkoittaa tylsyyttä ja terveys on vähemmän kiinnostavaa kuin hulluus mutta nyt kun alan kokemaan terveyttä sekä tasaisuutta, tuntuu se oikeastaan paljon paremmalta.

Iso muutos alkoi viimeisimmällä osastojaksolla puolisen vuotta sitten jolloin havahduin harhaisuuteeni. Koen sen olleen ikään kuin olisin käsitellyt psykoosit pois niin ettei psykoottisuutta enää ole. Se päättyi siihen kun ajattelin että nyt Marie-deliini on lopullisesti turvassa haikaloilta (kuvittelin että on joku delfiini merissä jolla on sama rooli kuin minulla ihmisenä jota haikalat jahtaavat) ja itse lopullisesti turvassa kaikin tavoin miehiltä. Se oli viimeinen psykoottinen ajatus jonka jälkeen ymmärsin että olen kuvitellut asioita.

Viimeisin psykoosini on ehkä rajuimmasta päästä. Kuvittelin että minut on tuomittu iäisyydeksi olemaan asunnossani yksin niin että en pääse pois sieltä edes ovesta. Kävelin yöllä ulkona ja kuvittelin että alienit ovat muokanneet ympäristöä niin että esimerkiksi bussipysäkki ilmestynyt heidän toimesta tai kadut erilaiset. Koko joulu meni ihan ohi, samoin uusivuosi. Olin pihalla ajasta ja paikasta. Nyt tässä huhtikuun jälkeen suunnilleen alkanut hiljalleen väistyä psykoottisuus. Oli aikakin. Kun osastolta viimeksi lähdin, ajattelin, että en enää tule tänne uudestaan.

Ei toistaiseksi ole tullut tarvetta mennä takaisin. Lopultakin olin saavuttanut jonkinlaisen turvallisuuden tunteen kotona, joka siitä eteenpäin lähti voimistumaan niin, että nyt hiljalleen alan rakastamaan tätä paikkaa.

Merkittävä muutos alkoi kun oivalsin hengitysharjoitukset. Pelkästään se on vienyt vointiani parempaan suuntaan. Nyt oivalsin toisen helpon ja toimivan keinon - hengailla kotona ilman vaatteita. Pelkästään tämä helppo toinen kehollinen keino toimii hyvin. Ylipäätään oivalsin sitten että täytyy saada kosketus kehooni. Välttelen kehoani. Sen täytyy muuttua.

Olen alkanut oivaltaa että eheys on mahdollista saavuttaa. Olen tähän asti ajatellut tietoisesti tai tiedostamatta että en eheydy ikinä. Tuska ei koskaan täysin väisty, kärsin aina. Sitähän tämä on päälle kymmenen vuoden ajan ollut ja toki sitä aiemmin. Nyt koen kehoni. Se tuntuu raskaalta kuten kuuluukin. Tunnen että keho on turvassa ja raskas. 

Olen nyt vain hengaillut aamutakissa kaiken aikaa ja pelkästään se on auttanut. Ei tarvitse mitään muuta kuin maata ilman vaatteita ja tehdä hengitysharjoituksia ja rentoutua samalla ja se edistää hyvinvointia. 

Kerron teille vielä loppuun minkälaisia edistysaskelia olen viime päivinä ottanut. Todella merkittäviä askelia itselleni ja asioita jotka olivat aivan uusia:

Ihan omituista - hengittelin ja tuli olo että olen pysähtynyt, hyvällä tavalla, nyt-hetkessä. Kehossa pysähtyneisyys ja ei-kiireen tuntu! Koko mieli on pysähtynyt hetkeen. Tästäkö Tolle puhuu? 

Aloin ymmärtää oman itseni, kehoni. Katselin itseäni peilistä ja puhuin peilikuvalleni. Tajusin ettei kukaan salaa kuuntele tai tarkkaile ja voin olla kotona rennosti. Ymmärsin että en enää ole hullu Haga (lempinimeni teininä). En ole häiriintynyt, outo, sekaisin ja ruma. Jos Haga näkisi itsensä nyt aikuisena, olisi hän yllättynyt ja kiitollinen. En voi uskoa että sain sittenkin kauneuteni takaisin. Ja se vahvistuu tästä enemmän ja enemmän. Kaunistun varmasti lisää kun saan kosketuksen itseeni ja kehooni, ilmeisiini. Ei myöskään tarvitse ajatella että olisi ruma. Tätä mieleni väittää itselleen edelleen mutta se ei ole totta. Voin ajatella nyt että olen kaunis ja se ei johda mihinkään pahaan. Sitä ehkä on oppinut pelkäämään omaa kauneutta.

Hengittelin tuossa ja tuli älyttömän hieno olo henkisesti. Sellainen että mieli laajenee. Psyyke eheytyy. Aivot toimii. En aivan osaa sanoittaa sitä tai ymmärrä mitä tapahtui mutta tuntui jotenkin siltä että tällainen tunne minulla on nuorempana ollut silloin kun jotakin pahaa on tapahtumassa mutta se tunne on hieno. Sellainen wow-elämys henkisesti.

Kehossa tuntui jotenkin aivan älyttömän ihanalta kun sain siihen kosketuksen. Mielihyvää välillä, välillä lihassärkyä. Keho alkaa siis varmaan elää ja saan kosketuksen siihen takaisin. Viimein! 

Olen huomannut että yllättäen olen alkanut olemaan eläväisempi monella tapaa. Eilen ohjaaja kävi täällä auttamassa siivoamisessa ja tiskien kanssa ja siinä juteltiin. Avasin kirjekuoren joka jäänyt avaamatta ja siellä oli kortti jolla pääsen ilmaiseksi esimerkiksi uimahalliin. Riemastuin! Yllätyin itsekin että miten ilahduin tästä pienestä yllätyksestä. Ohjaajaakin alkoi naurattamaan kun hehkutin. 

Myöhemmin samana päivänä illalla kynttilänvalossa kuuntelin musiikkia ja tunsin tunteita jollaisia en koskaan muista kokeneeni. Nostalgiaa, surua, kiitollisuutta ja kauneutta. Aloin itkemään liikutuksesta. Ymmärsin että maailmassa on niin paljon mitä vielä ei havaitse, tunteita tunnettavana ja miten olla avoinna maailmalle. Alan elää, tuntea, olla elossa.