Kuka blogaaja

Hei, nimeni on Marie Belle Angelica Starlight. Tai oikeammin taiteilijanimeni. En paljasta oikeaa nimeäni täällä. Olen kyllä suunnitellut nimen vaihtamista kunhan koen ajan olevan kypsä.

Olin se luokan outo tyttö joka ujosteli kovasti muita lapsia. Tyttö joka uppoutui piirtelemään päiväkodissa kruunupäisiä kissoja. Tyttö jota myös seksuaalisesti hyväksikäytettiin lukemattomia kertoja.

Luonteeltani olen aina ollut itsenäinen ja valovoimainen persoona jolla on voimakas tahto. Olen ikuinen optimisti. Kaikesta selviää!

Halusin olla kuvataiteilija ja oopperalaulaja. Niin kauan kuin muistan, olen haaveillut jonkinlaisesta julkisuudesta. Ammattihaaveeni ovat sellaisia.

Kasvoin omituiseksi teiniksi. Pidin kotisivuja nimimerkillä Animal ja piirsin koiraeläimiä. Kiinnostuin turrihommista teininä ja olen turri edelleen. (Googlaa furry tai turri jos sana ei kerro mitään.)

Sairastuin psyykkisesti lukion toisen vuoden juuri alettua. Silloin otin itseäni niskasta kiinni. Korjaan elämäni kaikki epäkohdat.

Olen alkanut hiljalleen muistamaan lisää, hiljalleen eheytymään, voimaantumaan, löytämään itseni ja saamaan itsevarmuutta. Olen hemmetti voittaja!

Olen viimeisen kymmenen vuoden ajan tiiviisti työstänyt eheytymisprosessiani. Olen tehnyt tämän pääosin itsenäisesti, mitä nyt satunnaisesti saanut puhua jonkun kanssa.

Rakastankin älyllisiä haasteita ja ajattelemista. Ihmismieli on kiinnostava. 

Käsittelen traumojani musiikin ja taiteen sekä runojen keinoin. Olen päässyt pitkälle. Ja pitkä matka on edelleen edessä.

Nyt voisin sanoa olevani elämäni kunnossa, siihen nähden, kuinka pahoinvoiva olin.

Some on nykyisin minulle tärkeä kanava niin purkaa traumojani kuin tsempata muita ja toteuttaa itseäni. Täältä löydät minut:

Facebook-sivuni: Marie Belle Angelica

Kommentit

Suositut tekstit